#MiksiEnLuotaPoliisiin
Netta Pasuri
2021
Tämä artikkeli analysoi Suomen kontekstissa poliisin kohtaamaa kritiikkiä ja sosiaalista mediaa. Tapauskohtaisena aiheena on Twitter ja #MiksiEnLuotaPoliisiin -häshtägillä levinnyt twiittikampanja. Twiitit on kerätty 30.10.2021.
Aihe poliisin kohtaamasta kritiikistä ei ole Suomessakaan ainutkertainen tai uusi. Taustalla on esimerkiksi kansainvälisesti valtaa ja myös seksuaalirikosten yleisyyttä kritisoinut #MeToo -kampanja (2017) ja suoremmin myös poliisien rasismiin kohdistunut #BlackLivesMatter (2020), joka sai alkunsa Yhdysvalloissa poliisin murhatessa ihmisen, sittemmin poliisi sai tuomion asiasta. Suomessa on myös uutisoitu 2020-luvulla poliisin äärioikeistokytköksistä, mihin liittyen paljastuneissa poliisien viesteissä viitattiin ihmisten vahingoittamiseen. Poliisin viestissä saatettiin esimerkiksi todeta, kuinka ”—sit pistetään kylmäksi paljon porukkaa =)” (Rimpiläinen / yle.fi, 20.4.2021). Entisen poliisin pitämä blogi toisten poliisien tekemistä rikoksista on myös näkynyt uutisissa vuonna 2021; kritiikkiä on siis esitetty ikään kuin poliisin sisäpiiristä käsin, eikä vain uutisten välityksellä. Osittain samaan aikaan #MiksiEnLuotaPoliisiin -kampanjan kanssa levisi 2021 myös uutinen poliisin rikostutkijasta, joka oli aloittanut suhteen itse tutkimansa seksuaalirikostapauksen uhriin (Teittinen / HS, 24.10.2021)
Ajankohtaisena kansalaisaktivismista lähtöisin olevana toisena kehyksenä on ollut Elokapinan mielenosoitusten kohtelu poliisin toimesta. Suomessa esimerkiksi kaasusumuttimen käyttöä kritisoitiin liian vahvana voimakeinona kadulla istuneille mielenosoittajille (Valkama / Yle.fi, 4.10.2020). Seuraavaksi pyrin huomioimaan ajankohtaisen ja nimenomaan kansalaisnäkökulmasta levinneen #MiksiEnLuotaPoliisiin -kampanjan. Ainutkertaisena tai mediatyhjiössä syntyneenä se ei kuitenkaan näyttäydy, vaan aiempaa historiaa poliisin toimien kritisoinnista löytyy myös Suomesta.
Tarkoituksenani on tutkia sisällön kautta, onko tämä kansalaisten vastademokratia demokraattista – vastakritiikkinä on nimittäin voitu esittää, että poliisin tai yhteiskunnan valtaapitävien toiminnan kritisoiminen voi väheksyä demokratiaa ja muuttua radikaaliksi. Tämä asia selkenee sisältöä katsomalla: vaaditaanko poliisin lopettamista alkuunkaan, onko ”kampanja” tässä tapauksessa edes todella yhtenäinen kampanja vai sekoitus eri tavoitteita ja eri kehyksiä? Ovatko kaikki niistä negatiivisia? Verrattuna esimerkiksi yritysten somekampanjoihin ja viestintään tämä Twitterissä levinnyt poliisiin kohdistuva kampanja ei vaikuta läheskään yhtä yhtenäiseltä.
Vastademokratia ja populismi
Käytän vastademokratian käsitteenä Pierre Rosanvallonin määritelmää populismille. Rosanvallon käsittelee Vastademokratia-kirjassaan (2008) kansalaisten toimintaa, joka on edellytys toimivalle yhteiskunnalle. Sen mekanismeina ovat kansalaisten harjoittama valvonta, vastustaminen ja tuomitseminen. Tämän ilmenemismuotona voisi nähdä myös poliisin kritiikin: kansalaisten valppaus voisi koetella poliisin mainetta ja pitää sen valvonnan kautta yhteiskuntaa palvelevana.
Rosanvallon tunnistaa kuitenkin myös mahdollisia haasteita. Ongelmana hän näkee populismin, jonka hän määrittelee vastademokratian epäterveeksi muodoksi ja jopa aikamme ongelmaksi: se hänen mukaansa epäpolitisoi nämä aiemmin mainitut mekanismit tehden niistä niin äärimmäisiä, että mekanismien tavoitteena ei oikeastaan olisi enää korjata tai parantaa mitään. Tämä populismi voi lopulta passivoida kansalaistoimintaa, sillä esimerkiksi pakonomainen viranomaisten leimaaminen vihollisiksi voi lamauttaa valvontamekanismin, jos kritiikin kohdetta ei enää edes haluta kehittää. Nämä kolme eri mekanismia voidaan viedä äärimmäiseen, absolutistiseen muotoon Rosanvallonin mukaan. Esimerkiksi #MiksiEnLuotaPoliisiin voisi siis teoriassa myös viedä tällä tavoin demokratialta voimia, jos sen sisältö ohjaisi luovuttamaan ja näkemään viranomaiset vihollisina, joita ei voi kehittää tai muuttaa, joten kansalaisten toimintakin oikeastaan olisi turhaa.
Käytän lähestymistapana sisällön tutkimista: mitä kansalaiset sanoivat, mistä kampanja lähti liikkeelle, ketkä osallistuivat, mitä poliisit itse sanoivat, mitä poliitikot sanoivat? Huomiona ei siis ole esimerkiksi teknologia tai (oletetut) käyttäjävaikutukset. Demokratiahaasteiden lisäksi käytän Simon Lindgrenin erittelemiä haasteita sosiaalisen median ilmiöille. Vertailukohteena käytän monitulkintaisuutta (ambivalence) ja #MeToo-kampanjassa Twitterissä tutkittuja haasteita.
#MiksiEnLuotaPoliisiin-keskustelu
Ensimmäinen #MiksiEnLuotaPoliisiin -häshtägillä merkitty twiitti oli päivätty 9.10.2021. Siinä kritisoitiin poliisia sosiaalityön tarpeen tunnistamisen puutteesta ja perheväkivallan uhkaan liittyen: ”Miks en luota poliisiin? Kuinka monta kertaa soitin alaikäisenä poliisit, kun mun porukat riehui kännissä –”. Myöhemmin samana päivänä toinen twiittaaja puhui poliisin väkivaltaisuudesta pidätystilanteessa. Muutama päivä myöhemmin 11.10.2021 häshtägillä kritisoidaan kannabiksen laittomuutta. Sittemmin #MiksiEnLuotaPoliisiin-kampanjan ensin kiistetään liittyvän Elokapinaan: ”Tiedoksi vaan toimittajille että aloittaessa meistä kumpikaan ei ajatellut Elokapinaa johon ei ole edes sidoksia—” (12.10.2021). Kampanja kuitenkin myös toisaalla liitetään mukaan Elokapinakeskusteluun, sillä ”—poliisi on tarkoitushakuisesti pyrkinyt käyttämään meihin [Elokapinaan] kohdistuvaa rikostutkintaa keinona vaikuttaa Elokapinan toimintaan.” (26.10.2021) Tai kampanja nähdään jopa kommenttina Elokapinalle: ”—[E]rittäin ymmärrettävä ja tärkeä reaktio somessa sen jälkeen miten @HelsinkiPoliisi on toiminut @elokapina’a ja kaikkia #ilmastokriisi’stä huolestuneita kohtaan.” (13.10.2021) Saman häshtägin alla käytiin siis hieman eri aiheita sivuten keskustelua: perheväkivaltaan liittyen, kannabiksen laittomuudesta, Elokapinan kohtelusta, seksuaalirikoksista ja kuntavaaliehdokkaiden kokemaan turvattomuuteen liittyen. Tämä ei tunnu tukevan vastapuolelta tullutta uhkakuvaa, että kyseessä olisi kovin organisoitu tai järjestelmällinen kampanja, sillä fokus vaihteli #MiksiEnLuotaPoliisiin -kampanjassa kertojasta riippuen, ja ne yhdistyivät varsin erilaisiin teemoihin. Toimijoiden motiivejakin on siis vaikea nähdä tai todistaa kovin homogeenisiksi.
Suomessa elokuussa 2021 Twitterin poliisikampanja sivusi nähdäkseni osittain samoja aiheita kun #MeToo: perheväkivalta näkyi jo ensimmäisen twiitin aiheissa, ei-miehiksi identifioituvilta vaaliehdokkailta tuli keskustelunaloituksia heihin kohdistuneesta häirinnästä: ”Jaa #MiksiEnLuotaPoliisiin? Haluaisin kyllä, mutta monien kokemusten perusteella en voi. Eduskuntavaalien alla, vaalitapahtumaan tuli henkilö häiritsemään ja videokuvaamaan minua. – Menin poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta. Hän häiriköi vastaavalla tavalla myös muita puolueeni paikalla olleita ehdokkaita. Poliisin vastaus oli, että ei kannata tehdä ilmoitusta, koska hän vain ’provosoituu lisää’. – Olivat toistaiseksi viimeisimmät vaalit, jossa olin itse ehdolla.” (10.10.2021) Seksuaalirikosten ilmoittamisen vaikeudesta oli useampi tarina: ”Ollessani töissä naistentautien päivystyksessä, eräänä yönä poliisi toi tutkittavaksi naisen, joka oli raiskattu. Partion vanhempi poliisi kävi erikseen kansliassa pyytämässä, että suostuttelisin naisen olemaan tekemättä rikosilmoitusta –”. (12.10.2021) Toinen käyttäjä twiittaa: ”Ystävistäni moni on tullut raiskatuksi. Osa ei uskalla tehdä ilmoitusta, koska ei jaksa käydä myllytystä ja kyseenalaistamista läpi. Ilmoituksen tehneistä suurimman osan tutkinta keskeytyy.” (11.10.2021) Eri kirjoittaja puhuu samasta poliisin kanssa asioimisen pelosta seksuaalirikosten kohdalla: ”—Nuori oli psyykkisesti hauraassa tilassa ja stressasi kovasti ilmoituksen tekoa. Tästä kerrottiin etukäteen poliisille ja sanottiin, että hyväksikäyttöasiat ovat juuri nyt pinnalla ja kysymysten tulisi olla hienovaraisia. Toisin kävi. – Ilmoituksen jättötilanne oli ollut järkyttävän ahdistava. Nuorta oli kuulusteltu kuin hän olisi rikollinen itse. –” (24.10.2021) Myös poliisin itsensä tekemä seksuaalirikoksen uhrin lähestyminen ja seksisuhde mainittuun uhriin nousi esiin aiemmin johdannossa mainitussa uutisessa ja se jaettiin myös kampanjan alla. Yksi saate kuului: ”Huumepoliisin ylipäälikkö diilaa huumeita ja seksirikostutkija sekstaa rikoksen 18v uhrin kanssa… #miksienluotapoliisiin”. (24.10.2021)
Tämä #MeToo-teemaan liittyvä keskustelu nousi siis Suomen poliisikeskustelussa esiin, mikä on varsin ymmärrettävä ero #BlackLivesMatter-keskusteluun ja poliisiin Yhdysvalloissa, missä poliisin ampuma-aseenkin käyttö on yleisempää. Suomessa poliisin toimesta ampumatapauksia ja kuolemaan johtavia pidätystilanteita on huomattavasti vähemmän. Valta, sukupuoli ja väkivalta ovat yhteiskunnallisia teemoja, jotka voivat liittyä sekä #MeToo:n että poliisikritiikin kansalaiskampanjoihin. Siksi vertailukohtana niitä voi molempia nähdäkseni tarkastella rinnakkain. #MiksiEnLuotaPoliisiin oli Suomessa varsin käytännön toimia hakeva kampanja: lisää poliisin tukea kaivattiin vaaleissa, seksuaalirikosten tutkimisessa, perheväkivallan uhreille. Kampanja ei kenties ei kärsinyt yhtä paljon samoista haasteista, mitä Simon Lindgren eritteli #MeToo:n ja verkkoaktivismin tiimoilta (2019): esimerkiksi viha, trollaaminen ja vastakkainasettelu eivät näkyneet erityisesti keskustelua siirtävänä ilmiönä. Osittain syynä voi olla se, ettei keskustelu henkilöitynyt ja jäänyt selkeästi yksittäisten ihmisten tasolle. Keskustelu lähti ja pysyi vähintään jossain määrin pitkälti poliisi-instituution tasolla. Tämä voi vähentää tietyssä määrin keskustelun radikalisoitumista ja puolien valitsemista, mutta myös aiheen ”tahmeutta” (stickiness, Sara Ahmed) vihan tai ihailun luojana.
Kansalaiskampanjassa vaadittiin siis rivien välissä ja suoraan poliisilta enemmän toimia ja puuttumista seksuaaliväkivaltaan, ei siis Rosanvallonin kuvaaman epäterveen populismin tavoin pyritty epäpoliittiseen apaattisuuteen tai koko instituution lamauttamiseen. Yksi twiittaajista kirjoittaa: ”Haluan huomauttaa että #MiksiEnLuotaPoliisiin ei ole luotu poliisin alasajoa varten, vaan antaakseen äänen epäkohtia kohdanneille, jotta poliisin toimintaa voitaisiin kehittää.” (11.10.2021)
Mistä ajatus populismista tai epädemokraattisuudesta sitten tulee? Yksi poliisikampanjaan osallistunut twiittaaja jakoi kuvan poliisiautosta, johon oli kylkeen vaihdettu poliisin sijasta sana ”terroristi”. Saate kuului: ”Tilasin nämä pari viikkoa sitten, huvittavaa että saapuivat juuri tänään kun #miksienluotapoliisiin treenaa [trendaa] –”. (11.10.2021) Sama käyttäjä tosin myöhemmin myös itse eri asiaan viitatessaan kertoi tekevänsä rikosilmoituksen, joten poliisi-instituution tulkitsemista täysin terroristiseksi tuskin voi yksittäisen ihmisen poliisitwiiteistä siten tehdä. Alkuperäisessä viestissä oli lisäksi nauruemoji, mikä voi viitata vitsiin. Toinen twiittaaja kirjoittaa: ”Ei pelkästään #MiksiEnLuotaPoliisiin, mutta en kyllä oikeastaan myöskään luota keneenkään joka luottaa poliisiin.” (15.10.2021) Negatiivisia twiittejä siis oli, mutta ne eivät olleet kovin trendaavia, pitkiä tai sävyltään erityisen uhkaavia – poliisi on myös valtaa omaava taho, joten jonkinlaista kritiikkiä instituutioon voi olettaa kohdistuvankin. Herää kysymys, olivatko nämä vastaavat kansalaiskampanjan twiitit sen loukkaavampia, mitä esimerkiksi palveluammatissa toimiva siviilikin, vaikkapa baarityöntekijä tai kaupan kassa, voi kohdata työssään.
Joitakin poliiseja osallistui keskusteluun kommentoimaan kampanjaa. Valtaosa näistä viesteistä oli avoimia aiheen käsittelylle, esimerkiksi ylikomisariona toimiva henkilö kirjoitti: ”Mitä tulee #miksienluotapoliisiin tai #miksiluotanpoliisiin, näen että meidän laitoksen alueella on joka vuosi 50 tuhatta mahdollisuutta arvioida näitä kysymyksiä koska sen verran monta kertaa saavumme hälytystehtävälle. En ole virheetön itsekään mutta ylpeä joukoistani.” (12.10.2021) Toinen ylikomisario kirjoittaa: ”Suomessa poliisiin luotetaan enemmän kuin oikeastaan missään muualla. Siksi keskustelu #miksienluotapoliisiin on mielenkiintoinen. Twiittiketjut poliisin epäeettisestä toiminnasta ovat yksityiskohtaisia, hyvin perusteltuja ja uskottavia. – Keskustelu on arvokas pelkästään poliisin legitiimiyden kannalta.” (12.10.2021) Myös Suomen poliisin viestintäpäällikkö twiittasi, että kampanja ansaitsee tutkimusta osakseen. (12.10.2021)
Poliisin puolelta kuitenkin nousi näkyvästi esiin myös se yksi twiitti, jossa poliisipäällikkö Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta twiittasi ja kuvasi #MiksiEnLuotaPoliisin -kampanjaa loaksi: ”—Autamme ja suojelemme teitä 24/7 vieläpä jatkuvasti vaaralle alttiina. Miksi lokakampanja! #SiksiLuotanPoliisiin” (11.10.2021) Tämä herätti reaktioita, joista enemmistö negatiivisia. Viestin nähtiin esimerkiksi vähentävän luottamusta poliisin itsereflektioon, ja eräs vastine kuului: ”Miksi en luota poliisiin? Koska poliisijohdossa suhtaudutaan henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvaan kritiikkiin ’lokakampanjana’. #miksienluotapoliisiin” (14.10.2021)
Mahdollisesti siis poliisin torjuva viesti nosti ”loka”-sanan keskusteluun. Kyseinen poliisipäällikön twiitti saattoi olla varsin nopea reaktio, twiitattu kello 15:51, kun saatteeseen linkattu #SiksiLuotanPoliisiin oli ensimmäisen kerran twiitattu samana päivänä kello 14:35.
Poliisin puolesta puhuneet kirjoittivat enemmän kampanjasta uhkana demokratialle. Esimerkiksi eräs kuntavaaleissa 2021 ehdokkaana ollut kommentoi: ”Kampanja on elokapinan yms masinoima. Oikeita ikäviä tapauksia on toki, mutta taustalla on yritys rapauttaa järjestystä valvovan instituution legitimiteettiä.” (11.10.2021) Tämä tuntuu olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä osa kampanjaa alussa kommentoineista itse sanoi. Useimmat heistä halusivat lisää poliisin tukea seksuaalirikosten tutkintaan tai vaalikampanjoissa kohdattuun häirintään saatua apua, aktiivista osallistumista poliisilta.
Eräs kommentoija näki, että poliisikampanja saisi poliisin väkivaltaiseksi: ”#miksienluotapoliisiin jotenkin on sellanen haju tässäkin kampanjassa että vihervasemmisto yrittää provosoida poliisia jotta poliisi käyttäisi rajumpia otteita eloapinoita vastaan ja nämä pääsisivät sitten medioille itkemään liiallisesta voimankäytöstä”. (12.10.2021) Tämä ei toisaalta tule kehuna poliisillekaan: jos luotto poliisin itsehillintään olisi twiitin kuvaamalla tavalla niin matalalla, että Twitterin kampanja saa poliisin lyömään, antaako kirjoittaja itsekään kovin hyvää kuvaa poliisista? Toinen kampanjaa kommentoinut vertaa poliisia ihmisryhmiin: ”Hämmentävä tämä #miksienluotapoliisiin kampanja. Ammattiryhmä teilataan joidenkin virheiden vuoksi. Argumentointi nojautuu yksityisten kokemusten yleistämiseen. Se on tyhmää. Jos et usko, niin vaihda poliisin tilalle homo/mamu/mustalainen/helsinkiläinen.” (11.10.2021) Tässä sisällössä poliisin kritisointi näyttäytyy rasismin kannattamisena, mutta uhkakuva on tässäkin varsin pitkällä: siviililtä tai vähemmistökansalaiselta ei odoteta esimerkiksi myöskään virkamiesvelvollisuutta, poliisiin kohdistuvat odotukset ja valta-asema ovat erilaiset. Negatiivisimmat kuvat demokratian tilasta tuntuivat siis tulevan yhdeltä poliisilta ja osalta poliisin puolustajia. Negatiivisimmat poliisia kritisoivat käyttäjätilit ja myös uhkakuviltaan negatiivisimmat poliisia puolustaneet jäivät varsin vähälle huomiolle ja näkyvyydelle tykkäyksissä ja jaoissa Twitterissä, eivät ainoaksi valtavirraksi. Ylipäätään kampanja tuskin sisällön puolesta siis ei näyttäisi tukevan populismia, apatiaa ja vastademokratian epätervettä muotoa Rosanvallonin määritelmän mukaan.
Suurin uhka tuntui kirjoitetun kampanjan vastustajien kommenteissa, joissa myös oli kaksi suuntaa sivuraiteelle alkuperäisestä, paljon esimerkiksi #MeToo-aiheita käsitelleistä teemoista. Ensimmäinen sivuraide oli #MiksiLuotanPoliisiin, jossa vaihdettiin aiheeksi poliisin onnistumiset. Toinen sivuraide oli alkuperäisellä häshtägillä käyty keskustelu, jonka mukaan poliisi ei ole tarpeeksi rasistinen: esimerkiksi katujengeihin liittyviin uutisiin oli tägäilty poliiseja vastaamaan ja puhuttu ”valehtelusta”, jos kommenttia ei tule. Norjassa tapahtuneeseen jousi-iskuna aluksi uutisoituun tapaukseen oli myös tägätty #MiksiEnLuotaPoliisiin ja vihjattu terrorismista. (13.10.2021) (Myöhemmin Norjan poliisi ilmoitti tutkinnan jälkeen syyksi sairauden eikä terrorismia, primääriaseeksi veitsen jousen ja nuolen sijasta, eikä pitänyt lehdissä spekuloitua islamiin kääntymistä todennäköisenä.) Salaliittoteoriaa kohti suunnaten syyksi oli myös esitetty häshtägille se, että poliisiin ei voi luottaa, ”[k]oska poliisi on sisäministeriön eli Ohisalon ohjauksessa. #miksienluotapoliisiin” (13.10.2021) Poliisin operatiivista toimintaa ei ohjaa sisäministeri.
Yhteenvetona: kampanja oli Suomessa osa jatkumoa, enemmän #MeToo -teemaan liittyen ja kenties kummuten poliisin suhtautumisesta seksuaalirikoksiin, enemmän kuin vaikkapa pidätystilanteen kuolemiin. Jälkimmäinen kehys voisi olla yleisempi Yhdysvaltain keskustelua tutkiessa. Suomessa keskustelu vaati ennemmin poliisilta toimia, kuin ajoi poliisin lakkauttamista tai muuta vastademokratian sairasta muotoa Rosanvallonin määritelmän mukaan. Kuitenkin ylipäätään eri teemat yhdistyivät ja keskustelijat puhuivat eri asioiden puolesta. Tätä kuvaa ambivalentin käsite Simon Lindgreniltä (2020, 8-9): ensimmäisen twiittaajan tavoite ei olisi välttämättä puhua Elokapinasta, huumepolitiikasta tai vaaliehdokkaiden saamasta uhkailusta, mutta toinen twiittaaja saattaa sen tulkita olennaiseksi. Alkuperäiset motivaatiot ja syntyneet lopputulokset eivät ole hybrideissä sosiaalisen median ympäristöissä siis aina yhtenäisiä. Myös poliisina työskentelevien reaktiot olivat Twitterissä enimmäkseen avoimia, joten poliisikaan ei Twitterin perusteella tehnyt tulkintaa demokratian rapautumisesta. Yksittäinen ja mahdollisesti nopeasti tehty negatiivinen reagointi poliisipäälliköltä nousi kyllä esiin ja herätti myös jonkin verran lisäkritiikkiä poliisia kohtaan.