Journalismin uusi objektiivisuus

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Aki Petteri Lehtinen

2014

Yleisöt odottavat journalismilta syvällisyyttä, ja journalismin elinehtoina pidetään luotettavuutta ja uskottavuutta. Niitä tukevasta objektiivisuudesta on kuitenkin luovuttu perinteisen objektiivisuuskäsityksen tiedollisten ja eettisten ongelmien takia.

Pragmaattisessa filosofiassa hahmoteltu uusi käsitys objektiivisuudesta voi auttaa laatujournalismia vastaamaan luotettavuuden, uskottavuuden ja syvällisyyden vaatimuksiin.

Objektiivisuuden ihanne ja sen ongelmat

Journalismin perinteinen tiedollinen ohjenuora on ollut objektiivisuus, joka journalismin lyhyessä historiassa on ymmärretty eri tavoin (ks. esim. Kaplan 2010). Suomessa objektiivisuuskäsitystä kehiteltiin joukkotiedotuksen tiedolliseksi ihanteeksi 1980-luvulla (Hemànus & Tervonen 1986; 1980; Tervonen 1986). Myös arvojen objektiivisuutta korostanut käsitys pyrki ”ilmiöiden taakse [todellisuuden] ’olemukseen’” (Niiniluoto 1990, 71).

Tosiasiallinen, eli objektiivinen, journalistinen raportti  vastasi todellisuudessa vallitsevia asiantiloja, kuten tieteessä: tiedon tuli koskea kohteitaan riippumatta tiedollisten toimijoiden subjektiivisista ominaisuuksista – mielipiteistä ja tulkinnoista.

Objektiivisuutta on alettu pitää tiedollisesti epäuskottavana ja eettisesti arveluttavana käsitteenä sekä journalismissa (Apunen 2010) että sen tutkimuksessa (Väliverronen 2009). Taustalla on yhteiskuntatieteissä vahvistunut konstruktionistinen ajattelu, jonka mukaan kaikki tieto on ihmisten tekemää, rakennelmaa.

Miten biologisesti rajoittunut ja tietokyvyiltään ehdollistunut yksilö, saati sitten kielelliskulttuurisesti ja ideologisesti asemoitunut journalistinen yhteisö voisi saavuttaa näistä yksilöllisistä ja sosiaalisista ehdoista riippumatonta, objektiivista tietoa? Tämä tarkoittaisi mahdotonta näkökulmaa ”ei-mistään” (Nagel 1986), eli inhimillisistä intresseistä ja arvoista riisuttua ”Jumalan näkökulmaa” (Putnam 1990).

Koska maailmaa ja sen tapahtumia ei voi peilata sellaisinaan, on objektiivisuudesta haluttu luopua (vrt. Väliverronen 2009, 17). Miten silloin käy luotettavuudelle, uskottavuudelle ja syvällisyydelle?

Relativismi: huono vaihtoehto

Objektiivisuutta vastaan esitetty kritiikki on saanut journalismin tutkijat ehdottamaan, että journalistien tulisi luopua objektiivisuudesta ja keskittyä näkökulmiin ja tulkintoihin sekä kunnioittaa moniäänisten ja moniarvoisten kohteidensa ja yleisöjensä erilaisia näkemyksiä ja maailmankuvia (ks. esim. Gaber 2010).

Tiedollinen ongelma kuitenkin on, että kaikkien näkökulmien ja tulkintojen, eli erilaisten tiedollisten konstruktioiden, käsittäminen samanarvoisiksi tarkoittaa relativismia: ilman objektiivisia kriteereitä ei voida arvioida, mikä on totta ja epätotta, mikä oikein ja väärin. (Boghossian 2006, 5.)

Relativismin tiedollinen haaste ja eettinen houkutus ovat saaneet monet journalistit luopumaan objektiivisuudesta sanan perinteisessä merkityksessä ja tulkitsemaan sen puolueettomuutena tai tasapuolisuutena (vrt. Niiniluoto 2002, 138–139). Relativismin tulo yliopistoista uutishuoneisiin on näin aiheuttanut journalismissa käsitteellisen muutoksen (Goldstein 2007, 70; Baggini 2002, 21).

Tiedolliseksi ongelmaksi tämä muutos muodostuu, kun puolueettomuus ja tasapuolisuus asetetaan journalismin päämääriksi, eli journalistisen tuotteen toivotuiksi ominaisuuksiksi. Silloin luovutaan totuudenmukaisuudesta journalistisen tiedonhankinnan tavoitteena – parhaiden argumenttien sekä vakuuttavimman todistusaineiston vaivalloisesta etsimisestä ja punnitsemisesta (ks. Rosen 2000).

Käytännöllinen tieto-oppi

Kun journalistista tietoa tarkastellaan käytännöllisesti ja kokonaisvaltaisesti, vanha objektiivisuus sekä puolueettomuus ja tasapuolisuus saavat paikkansa tiedonhankinnan keinoina, jotka palvelevat totuudenmukaisuuden päämäärää – luotettavaa, uskottavaa ja syvällistä tietoa. Niitä ei siis tule asettaa perimmäisiksi päämääriksi, vaan sijoittaa ne osiksi totuudenmukaisuuden tavoitteeseen tähtäävää tiedollista prosessia, jota kutsun käytännölliseksi objektiivisuudeksi.

Pragmatismiksi kutsuttu filosofinen ohjelma ottaa lähtökohdakseen inhimilliset käytännöt ja niitä ohjaavat normit. Esimerkiksi journalismi tiedollisena käytäntönä on normatiivisesti ohjautunutta sosiaalista toimintaa, sekä muun tiedontavoittelun tavoin aktiivista ja jatkuvaa todellisuuden tutkimusta (ks. Pihlström 2008). Journalistinen tiedonhankinta tutkimuksena on läpeensä inhimillistä, mutta siitä ei seuraa tiedollinen relativismi.

Totuudenmukaisuuteen tähtäävän tutkimuksen ja journalismin tavoitteena ei voi olla puolueettomuus, mutta tämän tietoteoreettisesti mahdottomaksi todetun normin voi korvata objektiivisella asenteella. Se tarkoittaa tilapäistä etääntymistä omista ennakkoluuloista, valmiutta tutkia tietolähteitä kriittisesti sekä avoimuutta todistusaineistolle ja epämieluisillekin vastaväitteille tulkintaan asti (vrt. Nagel 1986).

Todellisuudesta on oikeita ja vääriä sekä totuudenmukaisia ja epätotuudenmukaisia tulkintoja. Oikeisiin päästään kaivamalla esiin uusia asioita, tulkitsemalla niitä rationaalisesti sekä päättelemällä ja selittämällä ne ymmärrettävästi. Siitä syntyy journalismin luotettavuus, uskottavuus ja syvällisyys.

Objektiivisuus 2.0

Journalisti voi näin laajentaa näkökulmaansa kattamaan yhä laajemman joukon aiemmin vieraita kohteita ja näkökulmia. Objektiivisen asenteen ja menetelmän varassa tehty todellisuustulkinta tarkoittaa kokonaisvaltaista prosessia. Siihen kuuluvat tiedon 1) hankkiminen, eli etsintä, valikointi ja arviointi, 2) testaaminen, eli todennus, epätodeksi osoitus, kritiikki ja johtopäätökset ja 3) esittäminen, eli kirjoitus, kuvaus ja twiittaus (vrt. Ward 2004, 264).

Journalistinen objektiivisuus on siis ennen muuta menetelmä erilaisten käsitysten ja näkemysten testaamiseksi ja koettelemiseksi parhailla tiedonhankinnan prosesseilla, toistaiseksi parhaiksi osoittautuneiden tiedollisten normien rajoissa ja ohjauksessa (mt. 265–316; ks Ward 2010).

Näin hankittuja käsityksiä arvioidaan, eli tulkitaan menetelmällisesti ennen niiden julkaisua, mutta tällöin konstruoidaan uutista tai muuta journalistista tuotetta, eikä – relativismin pelkäämällä tai toivomalla tavalla – itse todellisuuden tapahtumia tai ilmiöitä.

Journalisti on aktiivisesti vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja fyysisen todellisuuden kanssa, mutta saadakseen totuudenmukaista tietoa hänen täytyy aktiivisesti pyrkiä eroon – edes tilapäisesti – ajattelun subjektiivisista ja kulttuurisidonnaisista rajoitteista ja vääristymistä. Journalismissa on ei-subjektiivisia rutiineja ja sääntöjä, joilla asetetaan rajoituksia subjektiivisille arvostelmille. Oikeita ja vääriä journalistisia tapoja erottavat uutiskriteerit, toimituskokoukset, faktantarkistusdeskit ja oikolukumetodit. Kolmas askel kohti objektiivisuutta huomioi, että tieto on aina aktiivisia tekoja ja inhimillistä toimintaa.

Kohti (entistä) parempaa journalismia

Paljon puhuttu journalismin kriisi on osittain eksistentiaalinen: journalismi ja sen tutkijat pitävät laatujournalismin elinehtoina luotettavuutta ja siitä seuraavaa uskottavuutta. Yleisöt puolestaan kaipaavat journalismilta eniten syvällisyyttä: kiinnostavana pidetään yhteiskunnallisesti merkittävien aiheiden ymmärrystä lisäävää journalistista tulkintaa (Heikkilä ym. 2012)

Käytännöllisen objektiivisuuskäsityksen kehittämiselle on kaksi toisiaan tukevaa perustetta. 1) Journalismin parhaita tiedollisia käytäntöjä on mahdollista tutkia uuden pragmaattisen objektiivisuuskäsityksen kehittämiseksi edelleen. 2) Journalismin käytännössä tämä objektiivisuuskäsitys voi puolestaan tehdä journalismin tiedollisesta prosessista aiempaa luotettavamman, uskottavamman ja syvällisemmän. Maailma tulee näin aiempaa paremmin ymmärretyksi.

VTT Aki Petteri Lehtinen on journalisti ja viestinnän tutkija. Laajempi versio kirjoituksesta on ilmestynyt Journalismikritiikin vuosikirjassa 2013 (Media & viestintä 1/2013, toim. Heidi Kurvinen).
 
Kirjallisuus
Baggini, Julian (2002). Making Sense: Philosophy Behind Headlines. Oxford: Oxford University Press.
Baker, C. Edwin (2002). Media, Markets and Democracy. Cambridge: Cambridge University Press.
Boghossian, Paul (2006). Fear of Knowledge: Against Relativism and Constructionism. Oxford: Clarendon Press.
Bruckner, Pascal (2010). The Tyranny of Guilt: An Essay of Western Masochism. Princeton: Princeton University Press.
Dewey, John (1958). Experience and Nature. New York: Dover Publications.
Fallows, James (1996). Breaking the News: How the Media Undermine American Democracy. New York: Pantheon Books.
Fantl, Jeremy & McGrath, Matthew (2009). Knowledge in an Uncertain World. Oxford & New York: Oxford University Press.
Gaber, Ivor (2010). We Are All, or Ought to Be, Subjective Now: New Challenges for Journalism Educators. World Journalism Education Congress, Rhodes University.
Goldstein, Tom (2007). Journalism and Truth: Strange Bedfellows. Evanston: North-Western University Press.
Haskell, Thomas L. (1998). Objectivity Is Not Neutrality: Explanatory Schemes in History. Baltimore: The Johns Hopkins University Press.
Heikkilä, Heikki & Ahva, Laura & Siljamäki, Jaana & Valtonen, Sanna (2012). Kelluva kiinnostavuus. Journalismin merkitys ihmisten sosiaalisissa verkostoissa. Tampere: Vastapaino.
Hemànus, Pertti & Tervonen, Ilkka (1986). Totuuksista utopioihin: journalismin, muun todellisuuden ja yleisön suhteista. Helsinki: Otava.
Hemànus, Pertti & Tervonen, Ilkka (1980). Objektiivinen joukkotiedotus. Helsinki: Otava.
Kaplan, Richard L. (2010). The Origins of Objectivity in American Journalism. Teoksessa: Stuart, Allan (toim.). The Routledge Companion to News and Journalism. Oxon & New York: Routledge, 25–37.
Kilpinen, Erkki & Kivinen, Osmo & Pihlström, Sami (toim.) (2008). Pragmatismi filosofiassa ja yhteiskuntatieteissä. Helsinki: Gaudeamus.
Lichtenberg, Judith (2000/1991). In Defence of Objectivity Revisited. Teoksessa: Curran, James &
Gurevitch, Michael (toim.). Mass Media and Society. 3rd Edition. New York: Oxford University Press, 238–254.
Lynch, Michael P. (2009). Truth as One and Many. New York: Oxford University Press.
Lynch, Michael P. (1998). Truth in Context. An Essay on Pluralism and Objectivity. Cambridge: The MIT Press.
McChesney, Robert W. (2004). Problem of the Media: U.S. Communication Politics in Dubious Times. Urbana: The University of Illinois Press.
McManus, John H. (1994). Market-Driven Journalism: Let the Citizen Beware? Thousand Oaks: Sage.
Megill, Allan (1994). Introduction: Four Senses of Objectivity. Teoksessa: Megill, Allan (toim.). Rethinking Objectivity. Durham: Duke University Press, 1–20.105
Meyers, Christopher (2010). Ethics Theory and Decision-Making. Teoksessa: Meyers, Christopher (toim.). Journalism Ethics: A Philosophical Approach. Oxford: Oxford University Press, 3–8.
Meyers, Peter (2004). The Next Journalism’s Objective Reporting. Teoksessa: Nieman Reports, 58 (4): 54.
Nagel, Thomas (1986). The View from Nowhere. New York: Oxford University Press.
Newell, R. W. (1986). Objectivity, Empiricism and Truth. London & New York: Routledge & Kegan Paul.
Niiniluoto, Ilkka (2002/1980). Johdatus tieteenfilosofiaan. Käsitteen- ja teorianmuodostus. Helsinki: Otava.
Niiniluoto, Ilkka (1996/1989). Informaatio, tieto ja yhteiskunta: filosofinen käsiteanalyysi. Helsinki:
Edita.
Niiniluoto, Ilkka (1995). Todellisuus – onko sitä? Teoksessa: Sana, Elina (toim.). Tieto-opista mediapeliin: journalismin tutkimuksen näkökulmia. Helsinki: WSOY, 9–25.
Niiniluoto, Ilkka (1990). Maailma, minä ja kulttuuri: emergentin materialismin näkökulma. Helsinki: Otava.
Overholser, Geneva (2004). The Inadequacy of Objectivity as a Touchstone. Nieman Reports, 58: 4, 53. Saatavilla: http://www.nieman.harvard.edu/reports/article/100725/The-Inadequacy-of-Objectivityas-a-Touchstone.aspx (luettu 8.6.2012).
Pihlström, Sami (2008). Pragmatismi filosofisena perinteenä. Teoksessa: Kilpinen, Erkki & Kivinen, Osmo & Pihström, Sami (toim.). Pragmatismi filosofiassa ja yhteiskuntatieteissä. Helsinki: Gaudeamus, 21–51.
Pihlström, Sami (2002). Kokemuksen käytännölliset ehdot: kantilaisen filosofian uudelleenarviointia. Helsinki: Yliopistopaino.
Putnam, Hilary (1990). Realism with a Human Face. Toim. James Conant. Cambridge: Harvard University Press.
Rosen, Jay (2000). What Are Journalists For? New Haven: Yale University Press.
Rupar, Verica (toim.) (2010). Journalism and Meaning-Making: Reading the Newspaper. Cresskill: Hampton Press.
Taylor, Robert S. (2011). Reconstructing Rawls: The Kantian Foundations of Justice as Fairness. University Park: Pennsylvania State University Press.
Tervonen, Ilkka (1986). Objektiivisuus ja informatiivisuus: journalismin tiedollisten ominaisuuksien tarkastelua kahden käsitteen kannalta. Tampere: Tampereen yliopisto.
Vehkoo, Johanna (2011). Painokoneet seis! Kertomuksia uuden journalismin ajasta. Helsinki: Teos.
Väliverronen, Esa (toim.) (2009). Journalismi murroksessa. Helsinki: Gaudeamus.
Ward, Stephen J. A. (2010). Inventing Objectivity: New Philosophical Foundations. Teoksessa: Meyers, Christopher (toim.). Journalism Ethics: A Philosophical Approach. Oxford: Oxford University Press,
137–152.
Ward, Stephen J. A. (2004). The Invention of Journalism Ethics: The Path to Objectivity and Beyond. Montreal: McGill-Queen’s University Press.
Williams, Bernand (2002). Truth and Truthfulness: An Essay in Genealogy. Princeton: Princeton University Press
Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone