Veretön välierä

MM-kisat. Isäntämaa Brasilia häviää välierissä Saksalle selkein luvuin. Yle tietää kertoa:

Yle.fi 9.7.2014
Yle.fi 9.7.2014

200-miljoonainen Brasilia ei ole maailman rauhallisin maa. Hävityn ottelun jälkeen 12 ihmistä on loukkaantunut ja busseja on tulessa. Huhupuheiden mukaan yhtä saksalaistakin olisi lyöty.

Jalkapallo ei ole maineensa veroinen.

Sota ilman (runsasta) verta

Ehkä uutisoinnissa odotettiin voimakkaita reaktioita, lukuisia väkivallantekoja, jopa mellakoita. Niitä odottivat ainakin Brasilian väreihin pukeutuneet saksalaiset sekä Ylen ulkomaanuutisten haastattelemat tutkijat.

Yle.fi 9.7.2014
Yle.fi 9.7.2014

Odotus on ymmärrettävää. Jalkapallokulttuuri sisältää väkivaltaa kentällä ja eritoten sen ulkopuolella.

Mitään yksittäistä, globaalia selitystä ilmiölle tuskin löytyy. Kulttuuriset taustatekijät ovat monenlaisia.

Kliseeksi muodostunut ajatus sodan simuloinnista ei välttämättä kuitenkaan ole kaukaa haettu. Vai miksi meillä seuratuimpia urheilutapahtumia ovat jääkiekko-ottelut Ruotsia ja Venäjää vastaan?

Golfturnausten ja tennisotteluiden yhteydessä ei mellakoida, ja kilpailijan pureminenkin on harvinaista.

Fyysinen, usein voimakeinoihin turvautuva joukkuelaji voi joillekin toimia varsinaisen väkivallan tai taistelun korvikkeena.

Otteluissa väkivaltaa tuotetaankin kuin sirkuksessa. Jalkapallokentällä “filmataan” – esitetään pahoin loukkaantunutta. Toisaalta oikeasti loukkaantuneet työnnetään armotta takaisin kamppailuun.

Joskus taistelu sitten leviää areenan ulkopuolelle.

MM-rikosuutiset

Media tekee osansa ilmiön ylläpitämisessä ja voimistamisessa. Myös otteluista kertovissa urheilu-uutisissa korostetaan taistelua, väkivaltaa ja raakuutta.

Niissä rökitetään, murskataan, telotaan, möyhennetään, kukistetaan, häväistään ja nöyryytetään. Tai kärsitään, romahdetaan, murskaudutaan.

Kiinnitetäänkö samassa määrin huomiota onnistumisiin, iloon, kykyyn ja kuntoon sekä reiluun peliin ja urheilijamaiseen käytökseen?

Kannattajien tunteitakin on kokonainen kirjo. Stadionin jännittynyt tunnelma, kiihkeä innostus ja pettymys ovat kaikki kuvaamisen arvoisia, paikallaolijoille ilmeisen unohtumattomia kokemuksia.

Jos laji ei ole kiinnostava ilman verta, loukkaantumisia, kärsimystä, nöyryytystä ja mellakoita – onko se edes urheilua?

Väkivaltaiset teot kuuluvat rikosuutisiin.

9 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *