Tolkku, auktoriteettiusko ja USA:n kansannousu

Donald Trumpin hallinnon toimet ja mustiin kohdistunut poliisiväkivalta ovat johtaneet täysimittaiseen väkivallattomaan kansannousuun USA:ssa. Kansannousu on ollut menestyksekäs: se on onnistunut kääntämään enemmistön rasismia vastaan ja entisestään heikentänyt Trumpin mahdollisuuksia vaaleissa. Suomalaisessa keskustelussa protestien leviämisessä Suomeen on nähty anarkian uhkaa. Väitän, että tämä johtuu autoritaarisista arvoista, joiden mukainen käsitys yhteiskunnan ja valtion suhteesta on Suomessa yhä valloillaan.

Saksalainen esivalta-autoritarismi Suomessa

Greg Kvistad (1999) on esittänyt, että saksalaistyylisen auktoriteettiuskon ytimessä on  pyrkimys rakentaa valtion ja yhteiskunnan suhde ylhäältäpäin valtion kurikoneiston varaan. Alhaalta nousevia demokratiavaatimuksia rajoitetaan ja ohjataan ylhäältäpäin. Pohjimmiltaan kyse on demokratian vastaisesta herrapopulismista, jossa vain valtaapitävillä on oikeus puhua ”järjen” ja ”koko kansan” nimissä.

Esivalta-autoritarismi nojaa siis valtion ja kansalaisyhteiskunnan jyrkkään erottamiseen ja valtion nostamiseen kansan yläpuolelle. Perusteena tälle on, että vain valtio pystyy edustamaan ”koko kansan tahtoa” ja yhteiskunnallista rationaalisuutta sekä tuomaan järjestystä yhteiskuntaan. Kansalaisyhteiskunta ja kansa taas nähdään anarkistisena alamaisjoukkona ja ryhmänä kuppikuntia, jolla on vain yksityisiä intressejä ja jotka ovat koko ajan vaarassa joutua riitoihin keskenään.

Tämä käsitys yhteiskunnan ja valtion suhteesta on valitettavan tuttu suomalaisille. Valtaapitävät väittävät edustavansa ”kansan kokonaisetua” eli konsensusta. Rationaalista kokonaisetua eli ”tolkkua” kannattava ”tolkun ihminen” taas alistuu ylhäältä tehtyihin valtaapitävien päätöksiin eikä kyseenalaista niitä. Moniarvoinen kansalaismielipide on taas joukko ”kuplia”, ja vallan riitauttaminen nähdään vaarallisena anarkismina. Ei ihme, että amerikkalaisen antirasistisen kansannousun toimintatavat näyttävät vierailta!

Sama pätee myös kääntäen. Uusliberaali taloustieteilijä Ludwig von Mises on todennut, että amerikkalaisen demokratia- ja vapausajattelun näkökulmasta koko tolkun ja tolkkuvaltion idea on täysin vieras. Hän selventää ajatusta lainaamalla Preussin sisäministeri G.A.R von Rochowia: ”Ei ole kohtuullista että alamainen käyttää kurjaa älyään valtionpäämiehen lakien mittatikkuna ja näin ylimielisesti anastaa oikeuden arvioida julkisesti niiden oikeudenmukaisuutta.”

Silloinen oikeusministeri Antti Häkkänen sanoi käytännössä samaa vuoden 2017 kansalaistottelemattomuusdebatissa: valtiovalta päättää lait ja arvioi niiden oikeudenmukaisuutta, eikä kansalaisilla ole oikeutta haastaa niitä oman yhteiskunnallisen harkintansa perusteella ! Tällainen on tietenkin käsittämätöntä kansan suvereniteetin näkökulmasta: jos herrat suuressa viisaudessaan tietävät kaiken paremmin kuin anarkistiset ja tyhmät kansalaiset, mihin sitten vaaleja enää tarvitaan?

Moniarvoinen vaihtoehto

Valtion ja yhteiskunnan suhde Suomessa ei siis sovi yhteen moniarvoisen demokratian kanssa. Moniarvoinen yhteiskuntakäsitys haastaa konsensuksen käsityksissä kansalaisyhteiskunnan roolista, julkisesta järjenkäytöstä, yhteisestä edusta ja valtion auktoriteetista.

Moniarvoisen vaihtoehdon perustaksi käyvät yhteiskuntasopimusteoriat. Kansalaistoiminta ja kuntademokratia muodostavat yhteiskunnan perustan. Henkilöt tai ryhmät päättävät toimia tiettyjen normien mukaisesti ja rakentavat näin yhteiskunnallisen instituution. Sopimuksen rakenne on tällöin henkilöt → normit, arvot ja tavoitteet → instituutio. Kansalaiset toimivat julkisessa tilassa ja eri instituutiot ovat osa laajempaa kansalaiskeskustelua, jolloin kyse ei ole yksityisistä erityiseduista, kuppikunnista tai ”kuplista”.

Kansalaiskeskustelu tarjoaa perustan julkiselle järjenkäytölle, joka ei ole ylhäältä määriteltyä ”tolkkua”. Eri kansalaiset ja ihmisryhmät muodostavat intresseillään, arvoillaan ja perusteluillaan julkisen keskustelun ja julkisen mielipiteen. Julkinen järjenkäyttö on osallistumista keskusteluun esittämällä argumentteja, arvoasetelmia ja intressejä kuitenkin siten, että ihmisten oikeuksia ja demokraattisia arvoja kunnioitetaan. Tällöin ei siis ole olemassa mitään yhtä ”kokonaisetua”, ”konsensusta” tai ”Suomen linjaa”, vaan kuten Jan-Werner Müller sanoo (2017), kansalla on yhtä monta ääntä kuin on kansalaisiakin.

Valtion auktoriteetti perustuu nimenomaan perustuslain kirjaamaan yhteiskuntasopimukseen: kansalaiset sopivat kannattavansa perustuslaillista järjestystä ja näin muodostavat valtion. Lisäksi valtio takaa ihmisten oikeudet ja tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden hallita itseään. Vaaleilla valitut edustukselliset elimet ottavat alhaalta tulevat eturyhmien ja kansalaistoiminnan tavoitteet ja säätävät niistä lakeja. Valtion kannaksi taas tulee eduskunnan enemmistön kanta. Valtio on siis kansalaisten valtio, ei heidän yläpuolellaan kelluva ja muka korkeammalla viisaudella yhteistä etua määrittävä toimija.

Tasavalta vai esivalta?

Valtion ja yhteiskunnan välinen suhde on mahdollista demokratisoida myös Suomessa. Saksa etääntyi autoritarismista, kun Liittotasavallan perustajat ja 60-luvun vasemmistoradikaalit ottivat tietoisesti valtion pohjaksi liberaalin demokratian, perustuslaillisen yhteiskuntasopimuksen, monipuoluejärjestelmän ja sitoutumisen Eurooppaan.

Myös Suomen rakenne teollisuus- palvelu- ja tietoyhteiskuntana pystyy kannattelemaan yhteiskunnallisia vaihtoehtoja. Lisäksi Suomi on kylmän sodan jälkeen integroitunut Länsi-Eurooppaan. Moniarvoisuuden edistäminen edellyttää kuitenkin vahvempaa valtiosta riippumatonta kansalaistoimintaa, puolueiden välistä kilpailua, eri mielipiteiden välistä keskustelua ja valtaapitävien esittämien alamaisuusvaatimusten aktiivista haastamista.

Kolmipuoluejärjestelmän progressivismi / uusliberalismi / äärioikeisto muodostuminen, työn ja pääoman riitojen kärjistyminen ja globaalien kansalaisliikkeiden leviäminen lisäävät moniarvoisuutta ja nakertavat konsensuksen pohjaa. On siis hyvinkin mahdollista, että suomalaiseen tietoisuuteen pesiytynyt Tolkun Ihminen on pian vain huono muisto. 

Kirjallisuutta:

Johannes Althusius: Politica. (https://oll.libertyfund.org/titles/althusius-politica), 1614.
Burkhard Auffermann: ”Das politische System Finnlands”, teoksessa Wolfgang Ismayr (toim.): Die Politischen Systeme Westeuropas. Wiesbaden: Springer, 1997.
Katja Boxberg ja Taneli Heikka: Lumedemokratia. Helsinki: WSOY, 2009.
Gregg Kvistad: The Rise and Demise of German Statism. Oxford: Berghahn Books, 1999. Stefanie Lotzin arvio lehdessä European Historical Quarterly, 30:2.
John Locke: Tutkielma hallitusvallasta. Suomentanut Mikko Yrjönsuuri. Helsinki: Gaudeamus, 1995.
Jan-Werner Müller: Mitä on populismi? Tampere: niin&näin, 2017.
Alexis de Tocqueville: Demokratia Amerikassa. Helsinki: Gaudeamus, 2006.

8 kommenttia

  1. Erkki Seppänen

    Mielenkiintoinen teksti! Millä tavalla tämä kytkeytyy ns. ”tolkun” käsitteeseen? Silloin kun aikanaan siitä itse kirjoitin ja osallistuin Tolkun tie -vetoomuksen kirjoittamiseen, niin meillä oli nimenomaan pyrkimys peräänkuuluttaa epäautoritääristä, auktoriteetteja haastavaa, moniarvoista, monipuolista (ja asiallista) kansalaiskeskustelua.

    Tässä ”tolkku” on määritelty jotenkin ihan toisin tai sitten viitataan sen toisenlaiseen käyttötapaan. Olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin missä käsitettä käytetään tuossa merkityksessä.

    Joka tapauksessa – ja kuten olen aiemminkin todennut – termit ovat lopulta toisarvoisia. Tärkeintä on se mitä niillä tarkoitetaan ja on hienoa huomata, että näytämme jakavan samat tavoitteet. ”Tolkkua” ei tarvitse minunkaan mielestäni enää muistella.

  2. Lauri Snellman

    Kiitos arvokkaasta vastineesta – näyttää siltä että olen ymmärtänyt tolkun käsitteen täysin päinvastoin kuin jotkut sen käyttöönottajat. Tolkun tie – manifestissa sillä tarkoitettiin ”asiallista kansalaiskeskustelua”. Minä taas luin sen oikeistokonservatiiviseksi iskulauseeksi ja lopulta käytin ”tolkkua” ”esivallan” (Obrigkeit) suomennoksena.

    Reagoin varmaan siihen, että uuskonservatiivinen oikeisto on ottanut käsitteen omakseen. Jyri Paretskoi otti termin käyttöön erottamaan keskustalaisen konservatismin (https://www.savonsanomat.fi/iisalmensanomat/mielipide/kolumnit/Tolkun-ihmiset/1142186) sekä progressivismista että äärioikeistolaisuudesta (https://etiikka.fi/koronavirus-globaali-yhteiskunta-ja-politiikan-jakolinjat/). Kuitekin puhumalla ”tolkusta” hän mielestäni antoi ymmärtää että ideologisiin vaihtoehtoihin ei pitäisi suhtautua vakavasti ja vaati julkisen järjen monopolia. Oikeistopoliitikot (ennen kaikkea presidentti Niinistö) ryhtyivät sitten käyttämään aktiivisesti tolkun käsitettä. Luin tämän sitten Suomen autoritaaristen perinteiden läpi: ”Kyllä kansa tietää – herrat ovat aina oikeassa!”

    Hienoa huomata, että tavoittelemme kummatkin demokraattisen yhteiskunnan perusarvoja. Yritän tuoda niitä esiin liberaalien kansalaisyhteiskunnan ja yhteiskuntasopimuksen teemojen avulla. Saa nähdä, onnistuuko…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.