Sosiaalinen media ja tutkijan etiikka

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Miia Kosonen,

Salla-Maaria Laaksonen,

Anja Terkamo-Moisio &

Henrik Rydenfelt

2017

Johdanto

Sosiaalisen median käyttö tutkimuksessa on yleistynyt nopeasti. Siihen liittyvien tutkimuseettisten näkökohtien arviointi on osoittautunut haasteelliseksi osittain vähäisen kokemuksen, ympäristöjen nopean kehityksen sekä internet-tutkimukseen liittyvien eettisten kysymysten monitahoisuuden vuoksi. Aiheeseen liittyvä kirjallisuuden määrä on vähäinen, eikä se useinkaan sisällä valmiita ratkaisuja.

Tuottaakseen uutta tietoa tutkijan on voitava kerätä ja käyttää erilaisia aineistoja. Eettisessä arvioinnissa  tutkijan toimintaa kuitenkin rajoittavat monet tekijät, jotka on otettava huomioon tutkimustyön jokaisessa vaiheessa.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) laatima ohjeistus ihmistieteiden eettisestä ennakkoarvioinnista lähtee kolmesta ihmistieteellisen tutkimuksen eettisestä periaatteesta: tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyyden ja tietosuojan säilyttäminen.

TENK:n ohjeistus koskee erityisesti tutkimusta, jonka kohteena on ihmistoimija. Verkkoaineistojen kohdalla tyypillistä on kuitenkin ihmisen, datan ja tekstin rajan hämärtyminen, joka aiheuttaa haasteita eettisten ongelmatilanteiden havaitsemisessa.

Association of Internet Researchers (AOiR) julkaisi vuonna 2012 Internetissä tehtävää tutkimusta koskevan eettisen suosituksen. Suositus ei anna yksityiskohtaisia ohjeita vaan nostaa esiin seikkoja, joita tutkijan tulisi pohtia toteuttaessaan tutkimusta sosiaalisessa mediassa sekä Internetissä. Suositus korostaa ympäristöjen jatkuvaa muutosta. Jokainen esiin nouseva kysymys tulisi arvioida tapauskohtaisesti.

Seuraavassa keskitymme erityiskysymyksiin, jotka koskevat sosiaalisesta mediasta ammentavan tai sitä hyväksi käyttävän tutkimuksen tekemiseen kolmessa tutkimuksen vaiheessa:

  • Tutkimusaineiston keruu, erityisesti kysymykset tutkittavilta saatavasta suostumuksesta
  • Tutkimusaineiston analysointi, erityisesti yksityisyyden suojaamisen kysymykset
  • Tutkimuksen julkistaminen ja siitä keskusteleminen sosiaalisessa mediassa.

Tutkimusaineiston keruu sosiaalisesta mediasta

Sosiaalinen media on monipuolinen alusta tutkimusaineiston keruuseen. Yleisimpiä tapoja on kaksi:

  1. Tutkittavia rekrytoidaan usein  julkaisemalla tiedote tai kutsu tutkimukseen yhdellä tai useammalla sosiaalisen median monista kanavista.
  2. Tutkimusaineisto kerätään sosiaalisessa mediassa tuotetusta materiaalista, kuten esimerkiksi blogikirjoituksista sekä kommenteista tai keskustelupalstan sisällöistä.

Kyselyssä annettuihin tietoihin ja verkko-aineistoihin liittyvä suostumus sekä yksityisyyden suojelu ovat keskeisimpiä aineiston keruuseen liittyviä eettisiä kysymyksiä.

Tekijänoikeus ja käytön rajoitukset

Eettisten näkökohtien lisäksi tutkijan on huomioitava sosiaalisen median alustoihin liittyvät tekijänoikeudelliset seikat. Vaikka tekijänoikeudet eivät yleensä rajoita aineistojen käyttöä, voi tallennusalustoihin liittyä tekijänoikeudellisia rajoituksia (ks. Terkamo-Moisio ym. 2016). Tutkijan on lisäksi syytä tutustua verkkopalveluiden käyttöehtoihin. Ne asettavat usein reunaehtoja materiaalin tutkimuskäytölle sekä rajoittavat koneellisesti ladattavan aineiston saatavuutta joko suojellakseen käyttäjien yksityisyyttä tai omaa liiketoimintaansa.

Tutkittavien suostumus

Tutkittavia rekrytoitaessa tutkijan on pohdittava tietoon perustuvan suostumuksen toteutumista sosiaalisessa mediassa kerättävän aineiston yhteydessä. Suostumuksen saaminen ei usein ole ongelma. Päinvastoin käyttäjät ovat tottuneet siihen, että heiltä pyydetään suostumusta erilaisten tietojen tallentamiseen tai hyödyntämiseen. On esitetty, että sosiaalisen median käyttäjät ovat tietyllä tapaa ehdollistuneet ”hyväksy”-painikkeen painamiseen sisältöä lukematta (Kosinski ym. 2015). Tutkimusetiikan näkökulmasta tämä voi muodostaa riskin sekä tutkijalle että tutkittavalle.

Aineistoa kerätessä olisikin pyrittävä herättämään lukijan mielenkiinto itse tiedotteen sisältöön. Mahdollisuuksia on monia: keskeisen tiedon voi esittää tiiviisti esimerkiksi pop-up -ikkunassa tai tutkimustiedotteeseen voi lisätä linkin, jonka takaa saa tarvittavia lisätietoja. Hyväksi koettu keino kyselyiden kohdalla on tietoisen suostumuksen pyytäminen juuri ennen vastausten lähettämistä. Tällöin osallistujan huomio voi kohdentua paremmin suostumuspyynnön sisältöön. Lisäksi vastaaja kyselyn täytettyään tietää, millaisten tietojen tallentamiseen ja käsittelyyn hän on suostumuksensa antamassa (Kosinski ym. 2015).

Suostumus verkkoaineistojen käytölle

Tulisiko tutkijan tiedottaa aineiston tuottajia tutkimuksestaan, mikäli aineisto koostuu jo aiemmin julkaistusta tai heidän tuottamasta materiaalistaan? Päätöstä tehdessä on arvioitava eri osapuolten oikeuksien sekä tutkimuksesta saatavan hyödyn tasapainoa.

Tutkimuksesta tiedottaminen voi antaa materiaalin tuottajille mahdollisuuden kieltäytyä osallistumasta tai vaikuttaa materiaaliin. Toisaalta eettisen tarkastelun näkökulmasta tärkeintä on tutkimuksesta aiheutuvan mahdollisen haitan minimointi. Tämä korostuu etenkin haavoittuvien ihmisryhmien sekä sensitiivisten tutkimusaiheiden kohdalla sekä kerättäessä aineistoa esimerkiksi suljetuista keskusteluryhmistä. Toisaalta verkossa tutkimusta tehdään usein myös kontekstissa, jossa suostumuksen kerääminen kaikilta tutkittavilta on mahdotonta.

Aineiston analyysi ja yksityisyyden suojelu

Sosiaalisen median aineistojen analyysin erityispiirre on se, että aineistoihin lähes väistämättä liittyy henkilötietoja. Monissa sosiaalisen median palveluissa profiili kytkeytyy suoraan oikeaan nimeen. Joidenkin tulkintojen mukaan esimerkiksi pelkkä Twitterin käyttäjänimi riittää yksilöimään käyttäjän henkilön. Tutkijan täytyy olla tietoinen sekä henkilötietojen käsittelyyn liittyvästä lainsäädännöstä että ihmistutkimuksen eettisistä periaatteista.

Laki ei kuitenkaan ota kantaa kaikkiin tutkimuksen kannalta tärkeisiin eettisiin kysymyksiin Sen näkökulmasta julkiset verkkokeskustelut ovat arkaluontoisinakin julkistettua tietoa, jonka käyttäminen aineistona on sallittua. Keväällä 2018 voimaan tuleva uusi EU:n tietosuoja-asetus näyttäisi jopa antavan entistä enemmän vapauksia henkilödatan tutkimuskäytölle.

Mikä on yksityistä?

Kun sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä käytetään tutkimusaineistona, tutkijan on pohdittava kysymystä materiaalien yksityisyydestä. Sosiaalisen median kontekstissa teknisesti julkisella aineistolla tarkoitetaan kaikkien saataville julkaistuja päivityksiä esimerkiksi avoimilla keskustelualustoilla tai ryhmissä. Selkeästi yksityistä aineistoa ovat esimerkiksi tutkijalle luottamuksellisesti lähetetyt viestit tai viestit suljetuissa ryhmissä.

Yksityisen ja julkisuuden raja on kuitenkin häilyvä ja sidoksissa sekä tutkimusaiheeseen että materiaalien arkaluontoisuuteen. Vaikka materiaali on tietoisesti tuotettu alustalle, jossa se on julkisesti toisten saatavilla, voi sen tuottaja pitää sitä yksityisenä sen sisällön perusteella. Lisäksi palveluiden yksityisyysasetukset muuttuvat niin usein, että käyttäjälle ei välttämättä ole aina selvää, mitkä viesteistä ovat julkisia ja mitkä eivät.

Yksityisyys on sinänsä suojeltava oikeus, mutta kokonaisuuden tarkastelussa merkityksellisiä ovat myös sen rikkoutumisen odotettavat seuraukset. Näin tutkijan on pohdittava myös aineiston kontekstia sekä sen arkaluontoisuutta. Verkkoaineistojen avulla voidaan käsitellä hyvinkin henkilökohtaisia ja arkaluontoisia teemoja, esimerkiksi uskontoon, poliittisiin mielipiteisiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä asioita.

Association of Internet Researchersin eettiset ohjeet painottavat vahingon aiheuttamiseen liittyvää harkintaa: mitä haavoittuvaisemmasta tutkittavasta tai teemasta on kysymys, sitä tarkemmin tutkijan velvollisuus on suojata tutkittaviaan:

”The greater the vulnerability of the community / author / participant, the greater the obligation of the researcher to protect the community / author / participant.” (Markham & Buchanan 2012, AoIR ethical guidelines)

Sosiaalisen median aineistojen käsittelyssä olennaisinta on kehittää tarkka ymmärrys aineiston kontekstista. On mahdotonta antaa yleispätevää vastausta esimerkiksi kysymykseen ”Aiheutuuko twiittien keräämisestä haittaa niiden lähettäjälle?”. Vastaus riippuu aina viestin lähettäjästä, aihepiiristä ja yhteiskunnallisesta kontekstista. Lopputulos riippuu myös analyysissa tehtävistä toimenpiteistä ja valinnoista.

Haitta voi tutkittavan lisäksi kohdistua myös tutkijaan. Myös Suomessa tutkijat ovat aineistojen keruun yhteydessä vastaanottaneet jopa uhkauksia. Tutkijan tulee varmistaa myös oman yksityisyytensä suojelu välttyäkseen haitalta, joka saattaa seurata sosiaalisen median hyödyntämisestä tutkimuksessa.

Päätöksiä tehdessään tutkija joutuu usein pohtimaan tulosten luotettavuuden ja uskottavuuden sekä mahdollisen haitan välistä suhdetta.

Suojaamisen keinoja
1. Keräämisvaiheen rajoittaminen

Henkilöllisyyden suojaamiseen on käytössä useita keinoja, joista osa on käytössä jo aineiston keräämisen vaiheessa. Yksi on rajata rekrytointi koskemaan vain tiettyjä ryhmiä, jolloin tieto ei näy ulkopuolisille. Toinen on rajata tallennettavan tiedon määrää. Onko esimerkiksi vastaajan IP-osoitteen tallentaminen välttämätöntä? Mitkä taustatiedot ovat välttämättömiä tutkimuksen kannalta? Onko yksittäinen vastaaja turhaan tunnistettavissa tallennettavien tietojen perusteella?

2. Turvallinen tallentaminen ja säilyttäminen

Paras muistisääntö sosiaalisen median aineistojen analyysin parissa työskentelevälle tutkijalle on ajatella ja käsitellä aineistoja koko ajan henkilötietoina. Tietojen tallentamisessa ja säilyttämisessä yhdeksi apumitaksi kannattaa ottaa Suomen laki henkilötietojen käsittelystä. Esimerkiksi suojaamaton pilvipalvelu on henkilötietoja sisältävälle tutkimusaineistolle väärä paikka.

3. Aineiston anonymisointi

Perinteinen keino turvata tutkittavien henkilöiden oikeuksia on aineiston anonymisointi. Monessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin oleellista tietää, kuka viestin on kirjoittanut. Esimerkiksi yhteiskunnallisen vallankäytön tutkiminen ilman lähettäjätietoja on mahdotonta. Silti on hyvä miettiä myös tutkimusprosessin aikana tarkasti, onko tutkijoiden tarpeen tietää tutkittavien identiteettejä.

Anonymisointi ei poista kaikkea henkilöllisyyden tunnistamisen mahdollisuutta. Eri aineistoja yhdistämällä voi olla mahdollista luoda pelottavan tarkkoja henkilöprofiileja arkaluontoisistakin aiheista. Lisäksi sosiaalisen median aineistojen kohdalla anonymisointi on osin kosmeettista. Julkisesta verkosta kerätty aineisto on kenen tahansa löydettävissä pelkästään tekstisisältöjen perusteella: esimerkiksi aineistolainaukseen poimitun twiitin lähettäjineen löytää Twitteristä hakukoneella.

Kontekstin arviointi

Koska anonymisointi ei aina riitä tunnistettavuuden mahdollisuuden poistamiseen, haitan minimoinnin periaate täytyy pitää mielessä aina tutkimustulosten raportointiin ja julkaisemiseen asti. Tutkija joutuu käytännössä punnitsemaan, missä määrin hän esittää yleisölle aineistonäytteitä parantaakseen argumentaatiotaan ja missä määrin pyrkii turvaamaan tutkittavien anonymiteetin.

Kontekstin ymmärtäminen ja aineiston käytöstä mahdollisesti aiheutuvien haittojen pohtiminen on tärkein osa tutkijan eettistä ammattitaitoa. Digitaalisten aineistojen käyttöön pätevät samat varotoimenpiteet kuin ei-digitaalisten aineistojen kohdalla.

Tutkimuksesta viestiminen sosiaalisessa mediassa

Miksi viestiä sosiaalisessa mediassa?

Yksi sosiaalisen median peruspiirre on yhteisen päämäärän hämärtyminen. Kun periaatteessa kaikki voivat osallistua tasavertaisesti, mikään yksittäinen ryhmä ei määritä tapaa toimia. Tieteellisiin julkaisuihin, konferensseihin ja luentoihin tottunut tutkija voi pitää tilannetta toivottamana. Kun muut eivät jaa tutkijan tarkoitusta oppia ja löytää lisää uudesta, usein monimutkaisesta asiasta, osallistuminen keskusteluun voi näyttäytyä turhana.

Sitä se ei ole. Sosiaalista mediaa käytetään vaikuttamiseen joka tapauksessa. Asialla ovat sekä ihmiset että algoritmit – tavoilla, joita emme edes huomaa. Jos tutkijat kääntävät tälle ilmiölle selkänsä ja vain kahvihuoneissa puhisevat valemedian ja vaihtoehtohoitojen aikaansaannoksista, keskustelu ja tiedonvälitys jätetään muille. On turha odottaa, että laajempi yleisö tulee keskustelemaan asiantuntijoiden omille foorumeille. Siksi tutkijoiden pitäisi osata asemoida itsensä keskustelukumppaniksi sinne, missä heidän asioistaan todellisuudessa puhutaan.

Sosiaalinen media on keskustelua – tai ainakin pitäisi olla

Tieteilijät ovat kauan tehneet työtään toisille tieteilijöille, eivätkä ympäröivät rakenteet ole tukeneet tämän umpion purkamista. Kansantajuistaminen on tapahtunut tietokirjoissa.

Sosiaalinen media on luonteeltaan keskustelua, ei yksipuolista informointia. Yleisöä voi saavuttaa vain osallistumalla keskusteluun – puhumalla toisia kiinnostavista aiheista tai pyrkimällä nostamaan siihen uusia aiheita. Usein tämä edellyttää kompromisseja tieteellisessä työssä ja siitä raportoinnissa keskeisten tarkkuuden, perusteellisuuden ja dokumentoinnin vaatimusten suhteen.

Erityisen keskeinen ongelma on sosiaalisen median (usein teknisestikin) rajattu mitta. Kun ei voi olla tarpeeksi varovainen (”Onkin viitteitä siitä, että tämä kehitys voi suotuisissa oloissa jatkua”), on äkkiä liian räväkkä (”Maito tappaa!”). Tutkimuksen tuloksia on usein pakko yksinkertaistaa, mutta liiallinen yksinkertaistaminen ei sovi tieteeseen – ja voi rapauttaa asiantuntijuuden arvostuksen (ks. Raevaara 2016). Sosiaalisessa mediassa voi olla myös houkutus alkaa tavoitella klikkauksia ja näkyvyyttä tieteellisen integriteetin kustannuksella. Kompromisseille on syytä asettaa rajat ja noudattaa niitä senkin uhalla, ettei tutkimus saa sitä huomiota, jonka sille toivoisi.

Kompromissit ovat tarpeen myös keskustelun tavoitteiden osalta. Tutkijan on turha ajatella, että keskustelun päätepisteenä muut osallistujat ovat tietoisia ja vakuuttuneita kaikesta siitä, mitä hän omasta aihepiiristään tuntee. Tutkija on tutkija juuri siksi, että näin helppoa se ei ole. Tärkeintä on, että tietoa ja ymmärrystä tieteestä siirtyy keskustelussa eteenpäin. Popularisoinnilla ja keskustelulla ei ole merkitystä, ellei sillä tavoita laajempaa ja erilaista yleisöä kuin varsinaisella tieteellisellä julkaisutoiminnalla.

On selvää, että kaikki eivät vakuutu parhaastakaan tieteellisestä tutkimuksesta, vaikka sen tuloksia ja menetelmiä esittelisi asiallisesti ja perustellen. Sosiaalisen median kontekstissa on pidettävä mielessä, että käydyn keskustelun näkee ja lukee ehkä sadat tai tuhannet muut, joille tietoa ja ymmärrystä välittyy.

Lopuksi on tärkeä muistaa, että osallistuminen sosiaalisessa mediassa ei ole jatkuva palvelulupaus. Asiattomiin viesteihin ei tarvitse vastata.

Tuloksien lisäksi itse tiedettä

Tutkija miettii usein tutkimuksen julkaisua tulosten esiin tuomisena. Parhaimmillaan osallistuminen sosiaalisessa mediassa kasvattaa kuitenkin myös ymmärrystä itse tieteestä – sen tavoitteista, menetelmistä, käytännön työtavoista ja tekijöistä.

Osa tiedettä ja tutkimusta koskevan ymmärryksen lisäämistä on antaa tunnustus sille, kenelle se kuuluu. Kenen tutkimuksesta on kyse? Sosiaalisessa mediassa on myös kyse verkostojen näkyväksi tekemisestä. Kohteliaisuusnormit ovat näkyviä perinteisissä tieteellisissä artikkeleissa (ks. Kinnunen & Löytty, 2006). Niitä ei ole syytä unohtaa muissakaan yhteyksissä.

Muiden sisältöjen jakaminen ja inspiraation ja tuen mainitseminen tuovat esiin tieteen yhteisöllisen luonteen – sen, että tulokset eivät riipu omasta henkilöbrändistämme.

Tieteen yhteisöllisyys osoittaa myös sen, kuinka tiede ylittää yksittäisen tutkijan perustellunkin näkökulman, hypoteesin tai teorian. Perinteisen tiedon portinvartijoiden aikaan oli tapana, että tutkija esiintyi aihepiirinsä lähes erehtymättömänä auktoriteettina. Nyt uskottavuutta pikemminkin lisää, jos omat väitteet ovat avoimesti erehtyväisiä ja korjaamiselle alttiita. Tiedettä luonnehtii fallibilismi: mikä tahansa syvälle juurtunutkin käsityksemme voi vaatia korjausta. Todellinen tieteentekijä ja asiantuntija on valmis avoimesti kyseenalaistamaan, haastamaan ja korjaamaan myös omia näkemyksiään – ja erottuu näin edukseen. Sosiaalinen media ja julkinen keskustelu pursuaa erilaisia ei-tieteellisiä auktoriteetteja, jotka eivät tähän kykene.

Lähteet:
Kinnunen, M. &  Löytty, O. (2006). Reilua julkaisutoimintaa. Teoksessa Hallamaa ym. (toim.) Etiikkaa ihmistieteille, s. 334-346. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Kosinski M., Matz, S.C., Gosling, S. D., Popov, V. & Stillwell (2015). D. Facebook as a research tool for the social sciences: Opportunities, challenges, ethical considerations, and practical guidelines. Am Psychol. 70(6): 543-556.
Markham, A. & Buchanan, E. (2012). Ethical decision-making and internet research. Recommendations from the AoIR ethics working committee (versio 2.0).
Raevaara, Tiina (2016). Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle. Tampere: Vastapaino.
Terkamo-Moisio, A., Halkoaho, A. & Pietilä, A. Sosiaalinen media tieteellisessä tutkimuksessa – tutkimuseettisiä näkökulmia. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti. 2016 ;53:141-143.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK): Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä.
Henkilötietolaki (1999/523)
General data protection regulation (EU 2016/679)
Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone