Oikeistopopulismi- demokratian sudenkuoppa

Perussuomalaisten eduskuntavaalien alla esittelemä kampanjavideo ”V niin kuin ketutus” esittää pääväitteensä heti alussa: ”Maan demokraattisesti valitut johtajat päättivät pettää kansalle antamansa lupaukset. He olivat huomanneet, että asemaansa väärinkäyttämällä heistä (…) voisi tulla tavattoman rikkaita.” Korruptoituneen eliitin vastustaja on kansa: ”kansalaisten mitta” oli täynnä ja raivo herättää vihahirviön. Lopulta ”kansan ärtymystä ei voi päästä pakoon”, kun hirviö käy pieksemässä valtaapitävät ja ajaa heidät maasta.

Jan-Werner Müller (2017) määrittelee populismin perustuvan moralistiseen politiikkakäsitykseen: puhdas ja yhtenäinen kansa on korruptoitunutta eliittiä vastaan. Herravihan mukaan ”kansan” ja ”eliitin” edut ovat keskenään vastakkaisia. Lisäksi populismiin kuuluu antipluralismi eli moniarvoisuuden vastaisuus: on vain yksi yhtenäinen kansa.

Videossa ”todellisen kansan” etujen loukkaukset koostuvat yhteiskunnallisesta avoimuudesta ja ennen kaikkea ihmisoikeuksiin nojaavasta turvapaikkapolitiikasta. Valtaapitävät julistavat ”Refugees welcome!” sädekehä päässään. Kansan aseman huononeminen ilmaistaan rasistisella kuvastolla: mustat miehet puukottavat ihmisiä metrossa ja ajavat takaa valkoisia naisia raiskattavaksi. Eliitti unohtaa ”kulttuurin, perinteet ja arvot”; symbolina videolla näkyy Euroopan lippu. 

Video antaa ymmärtää, että ”todellinen Suomen kansa” rakentuu muukalaisvihan ja sulkeutuneen yhteiskunnan ympärille. Populistien ”todellinen kansa” on kuitenkin vain haavekuva tai kansan osa. Noin 7% suomalaisista kuuluu uusiin etnisiin vähemmistöihin, ja noin 5% on suomenruotsalaisia. Noin 80% suomalaisista kannattaa EU-jäsenyyttä. 25% kannattaa vahvasti kosmopoliittisia arvoja ja lisäksi 50% on avoimia töiden ja turvapaikkojen hakemiselle. Vaalivideon ”todellinen kansa” on tällöin vain 20-25% kansasta.

Oikeistopopulismi, ulossulkemisen logiikka ja korruptio

Mikä pahempaa, oikeistopopulistit eivät tunnusta vastustajiaan kansan jäseniksi vaan niputtavat heidät osaksi korruptoitunutta eliittiä.

Daron Acemoglu ja Daniel Robinson (2013) ovat erotelleet toisistaan ekstraktiiviset ja inklusiiviset instituutiot. Inklusiiviset instituutiot rakentuvat yksilönoikeuksien, toimivan julkisen vallan ja monien valtakeskusten varaan. Ekstraktiiviset instituutiot taas ryöväävät joidenkin kansanosien aseman ja varallisuuden toisten hyväksi. 

Yksi ulossulkemisen tapa liittyy arvoihin. Pippa Norris ja Ronald Inglehart ovat osoittaneet oikeistopopulismin olevan vihainen vastareaktio liberaalien arvojen nousuun. Koulutustason kasvu, kaupungistuminen, maahanmuutto ja elintason paraneminen ovat tehneet ihmisten arvomaailman yksilökeskeiseksi ja hyväksyväksi vähemmistöjä kohtaan. Arvomaailman liberalisoituminen haastaa aikaisemmat hierarkiat ja ulossulkemisen muodot. Liberaalien arvojen nousu saa niitä vastustavan kansanosan pelkäämään oman asemansa menettämistä.

Oikeistopopulismi johtaa demokratian korruptioon: moniarvoisuus, ihmisoikeudet ja demokratiaa ylläpitävät instituutiot hylätään ”todellisen kansan” nimissä. Puolan pääministeri Mateus Moraviecki kiteyttää oikeistopopulistisen hallintotavan: ”Olemme pragmaattisia. Kiistelemme euroeliitin osan ja journalistien kanssa, emme todellisen kansan. Esimerkiksi 97% ulkomaisista sijoittajista on meihin tyytyväisiä.”

Toinen ulossulkemisen tapa liittyy rahaan. Oikeistopopulismi sopii hyvin nykyisen talousjärjestelmän ekstraktiivisiin piirteisiin, kun se sallii ansiottoman arvonnousun kuppaamisen ”todellisen kansan” nimissä. Martin Wolf herätti huomiota, kun hän osoitti nykykapitalismin toimivan pitkälti ansiottoman arvonnousun logiikalla. Oikeistopopulismi vetoaa kansan autoritaariseen osaan ja päästää sen ansiottomasti nostamaan omaa asemaansa, jotta ekstraktiiviset rahan siirrot voidaan oikeuttaa ”todellisen kansan” nimissä. 

Müller osoittaakin, että vallassa oikeistopopulistit miehittävät valtion instituutiot hyvä veli-verkostoilla ja jakavat rahaa omille kannattajilleen. Esimerkiksi Unkarista on tullut kleptokratia, jossa valtion ja EU:n tukirahat lapioidaan pääministeri Viktor Orbánin kaverien taskuihin.

Kolmas ulossulkemisen tapa liittyy poliittisiin vastustajiin. Oikeistopopulismille on tyypillistä, että lait ovat vain vastustajia varten. Tästä on hyvä esimerkki Suomessa, jossa Perussuomalaiset on päättänyt estää kansanedustajiensa syyttämisen. Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho myös vihjaa asioita ajavien poliisien toimivan ”kansan etuja” vastaan. Myös riippumaton kansalaistoiminta pyritään kuvaamaan ”todellisen kansan” etujen vastaiseksi: Halla-aho on leimannut Silakkaliikkeen vision ”paramilitaariseksi Sturmabteilungiksi”.

Miten oikeistopopulismiin tulisi vastata?

Avoimuuden valtavirtaistuminen sekä taloudellisen ja kulttuurisen vallan keskittyminen kaupunkeihin tarjoaa perustan vastaukselle oikeistopopulismiin. Italiassa Sardiinit-liike voitti Emilia-Romagnan alueen paikallisvaalit mobilisoimalla avoimuutta kannattavan enemmistön protesteilla. Sveitsissä taas Operation Libero-liike on puolustanut liberaaleja arvoja suoraan tiedotuskampanjoilla ja mobilisoinut yli 60% enemmistöjä. Kampanjat liberaalien arvojen puolesta pystyvät turvaamaan vapaan yhteiskunnan mobilisoimalla hiljaisen enemmistön niiden taakse – kunhan ne eivät sorru vasemmistopopulistisiin vastakkainasetteluihin.

Kirjallisuutta:
Acemoglu, Daren ja Robinson, James A.: Miksi maat kaatuvat. Kääntänyt Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2013.

Müller, Jan-Werner: Mitä on populismi? Kääntänyt Tapani Kilpeläinen. Tampere: niin&näin, 2017.

18 kommenttia

Vastaa käyttäjälle Ismo Peltonen 🌍🌏🌎🇺🇳🇪🇺🇫🇮 (@ipeltonen) Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.