Mitä ovat onnellisuus, hyvinvointi ja hyvä elämä? Monesti tutkijat – taloustieteilijät, psykologit, sosiaalipsykologit, sosiologit ja filosofit – tarkoittavat näillä kaikilla samaa asiaa. Toisinaan taas yhteiskuntatieteilijät ja filosofit haluavat tehdä selkeän eron näiden termien välillä. Tällöin he saattavat esittää jyrkkiäkin kantoja siitä, mitä termiä missäkin yhteydessä saa tai pitää käyttää ja mistä asiassa on perimmältään kysymys. He voivat sanoa esimerkiksi, että hyvä elämä ja hyvinvointi ovat toisistaan erillisiä käsitteitä tai että onnellisuus ei ole hyvinvointia.

Useimmiten kysymyksessä on kuitenkin oman tutkimusalueen määrittely, ei niinkään ohjeiden antaminen siitä, miten ko. termejä tulisi aihepiiriä koskevissa keskusteluissa käyttää.

Kansainvälistä onnellisuuden päivää vietetään 20.3. Tänä vuonna julkaistiin YK:n vuotuinen onnellisuusraportti, World Happiness Report, noin viikkoa ennen onnellisuuden päivää. Suomi oli tänä vuonna raportin ykkönen onnellisuudessa.

Media pillastui. Ei voi olla totta, että Suomen kaltainen maa olisi maailman ykkönen onnellisuudessa. Mediaan tuotiin asiantuntijoita kertomaan, että raportissa ei oikeastaan edes puhuta onnellisuudesta vaan jostain ihan muusta.

Minusta vaikutti siltä, että nämä asiantuntijat – jotka olivat lähinnä psykologeja  – aivan vakavissaan yrittivät antaa ohjeita, kuinka termiä “onnellisuus” tulisi oikeasti käyttää.

Onnellisuus ja hyvinvointi ovat kuitenkin varsin hankalia termejä määriteltäviksi. Niiden käyttöön ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Ne ovat monimerkityksisiä. Hankaluutta lisää vielä se, että etenkin onnellisuuden ja hyvinvoinnin eri merkitykset ovat verrattain lähellä toisiaan.

Mitä onnellisuusraportissa mitattiin?

Onnellisuusraportissa käydyssä keskustelussa onnellisuutta käsiteltiin lähinnä mielentilana. Tämä on aivan oikein. Sellaisena se on psykologien ja mielen filosofien kiinnostuksen kohde, vaikka mielentilanakin onnellisuutta voidaan tarkastella eri tavoin. Yhdet teoriat painottavat tietoista kokemusta, toiset mielen sisältöä, kolmannet mielen taipumusta vastata tietyin tavoin erilaisiin asioihin.

Mielentila ei kuitenkaan ollut se onnellisuus, josta raportissa oli kysymys.

Onnellisuusraportissa tarkastellaan onnellisuutta arvona. Se on tavoittelemisen arvoinen asia, joka on itsessään hyvä ja finaalinen arvo (erotuksena välinearvosta). Kysymyksessä on yksi hyvän elämän elementeistä (kenties hyvän elämän tärkein elementti).

Tällöin puhutaan myös prudentiaalisesta arvosta, asiasta, jota ihmiset haluavat itselleen tai niille, joista he välittävät. Kysymyksessä on itsekeskeinen hyvä. Se on asia, jota järkevä ihminen tavoittelee.

Tämä on termin onnellisuus perinteinen tulkinta. Se on tuttu niin Aristoteleen tarkasteluista kuin valistusfilosofien ajatuksesta. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen pyrkimys onneen (pursuit of happiness) tuskin viittasi mihinkään mielentilaan, vaan pikemminkin ihmisten mahdollisuuteen tavoitella paikkaa auringosta.

Kun onnellisuudesta puhutaan tällä tavoin prudentiaalisena arvona, tarkoitetaan sillä samaa kuin hyvinvoinnilla, ja joissakin tapauksissa samaa kuin hyvällä elämällä. Ajatuksen ydin on siinä, että onnellisuus on jotakin hyvää, jotakin tavoittelemisen arvoista. Sellaista, joka tekee elämästä hyvän.

Suomi sijoittui tänä vuonna kärkeen onnellisuusraportissa. Se tarkoittaa olennaisesti sitä, että suomalainen yhteiskunta tarjoaa jäsenilleen verrattain hyvät mahdollisuudet tavoitella paikkaa auringossa. Näitä mahdollisuuksia mitataan raportissa tulojen, elinajan odotuksen, sosiaalisen tuen, vapauden, luottamuksen ja suurpiirteisyyden sekä ihmisten elämään tyytyväisyyttä koskevien arvioiden avulla.

Tässä ottelussa Suomi pärjäsi tänä vuonna – ei kilpailussa mielentiloista.