Aitouden ongelma sosiaalisessa mediassa

Miksi henkilökohtaisen sisällön jakaminen Facebookissa ja henkilöbrändäys tuntuvat meistä suomalaisista niin kyseenalaisilta?

Vuorovaikutus on yhteisöpalveluissa teknologian välittämää. Omat viestit ovat tietoisesti ja tiedostamatta muokattuja. Mikä sitten saa meidät tavoittelemaan aitoutta?

Tutkimme Airi Lampisen kanssa niitä sosiaalisia mekanismeja, jotka saavat meidät sovittamaan toimintamme sosiaalisesti sopivaksi yhteisöpalveluiden ruuhkaisessa kentässä.

Kuulumista ja erottautumista

Suomalainen arvomaailma korostaa aitoutta ja rehellisyyttä. Joukosta erottuminen on meille vaikeaa. Emme lue itsemme korostamista ja kehumista hyveiksi. Päinvastoin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, suomalaisessa kulttuurissa karsastetaan oman erikoislaatuisuuden esiintuomista.

Henkilökohtaisen sisällön jakamista kuten kaikkea toimintaamme ohjaavat sosiaaliset säännöt: Kuinka sovittaa oma toimintansa muiden toimintaan? Kuinka olla joukon jäsen, mutta samalla erottua yksilönä?

Itseilmaisumme tavoitteena on sopiva määrä kuulumista ja erottautumista. Koemme tarvetta kuulua moniin eri ryhmiin. Yhteisöpalvelut ovat usein paikkoja, joissa nämä erilaiset ryhmät ovat läsnä suurena yleisönä omalle esiintymisellemme.

Statuspäivitykset ovat yksi tapa itseilmaisuun ja kuulumis-erottumis-jaon tekemiseen. Silti niiden tekeminen voi tuntua teennäiseltä ja vaikealtakin.

Mitä muut ajattelevat päivityksestäni? Onko tämä päivitys totuudenmukainen? Onko se tarpeeksi reaaliaikainen? Kuinka se suhteutuu aiempiin päivityksiini?

Mielenkiintoista onkin se, kuinka käyttäjät yrittävät murtaa teknologian tuoman välittyneisyyden tuomalla erilaisia aitouden elementtejä omaan yhteisöpalvelutoimintaansa.

Esimerkiksi oman profiilin liiallinen kiillottaminen vähentää toisille välittyvää aitoutta.Sama seuraus on liiallisella määrällä epäkiinnostavia postauksia. Sopivia määriä yhteisöpalvelujen käyttöön ei ole määritelty: toiselle vähän on pari postausta vuodessa ja toiselle pari päivässä.

Muovautuva aitous

Ajan kuluessa yhteisöpalveluissa toimiminen muuttaa hiljalleen käsityksiämme aitoudesta ja sopivista sisällönjakamismuodoista. Aitous ja sen mukana tuleva kokemus rehellisyydestä on katsojan silmässä.

Viestintää välittävä teknologia mahdollistaa uudenlaista itseilmaisua, mutta toimiessaan viestin viejänä se voi myös heikentää viestinnän koettua aitoutta.

Teknologioita kehitetään tarjoamaan yhä reaaliaikaisempia itseilmaisun muotoja. Mutta olipa jakaminen kuinka reaaliaikaista tahansa, meillä käyttäjillä on tarve muokata toimintaamme vaikuttamaan aidommalta.

Tai kenties paremmin sanoen: haluamme vaikuttaa muokkaamattomilta.

Viite

Uski, S. ja Lampinen, A. (2014). Social norms and self-presentation on social network sites: Profile work in action. New Media & Society, July 17.

Suvi Uski, VTM, viimeistelee väitöskirjaansa sosiaalisen median käyttäjiin liittyen. Suvi on sosiaalipsykologi ja tutkii identiteettiä ja sosiaalista vuorovaikutusta teknologian välittämissä ympäristöissä. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat erityisesti profiilit, käyttäjäkokemukset ja yhteisöpalveluiden sosiaalinen todellisuus. suvi.uski[at]gmail.com

Airi Lampinen, VTT, on postdoc-tutkija Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITissä. Airin tutkimus käsittelee sosiaalisten rajojen yhteisöpalveluiden kontekstissa sekä “jakamistalouden” sosiaalipsykologisia ulottuvuuksia. airi[at]iki.fi, @airi_ 

19 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.