Tag Archives: vastuu

Syrjintä terveydenhuollossa lisää rokotekieltäytymisiä

Ei kommentteja

Rokotekieltäytymisiä lähestytään usein julkisessa keskustelussa yksilön vastuun näkökulmasta. Rokotteista kieltäytyvät kuuluvat kuitenkin monessa mielessä kaikkein haavoittuvaisimpiin ihmisryhmiin. Eetikon tehtävä on katsoa yhteiskunnallispoliittista kysymystä muistakin kuin yksilön vastuun näkökulmista: Kuka on vastuussa, kun kokonaiset ihmisryhmät kieltäytyvät uskomasta terveysviranomaisten suosituksia?

Rokotekieltäytyjillä on usein kokemuksia syrjinnästä terveydenhuollossa. Aiemmat kokemukset terveydenhuollossa selittävät merkittävässä määrin luottamusta rokotteisiin (Poltorak et al. 2005). Ohittamisen kokemukset terveydenhuollossa aiheuttavat kärsimystä potilaille ja heikentävät systemaattisesti luottamusta lääketieteen instituutiota kohtaan (Helps 2019). Lääkäri, joka kohtelee äitejä epäkunnioittavasti, vahvistaa entisestään rokotteita koskevia epäilyksiään (Navin 2013).

Lue lisää →

Rokottamisen ja rokottamattomuuden etiikasta

7 kommenttia

Koronaviruspandemian nykyvaiheessa korostuvat kysymykset rokotuskattavuudesta ja suhtautumisesta ihmisiin, jotka syystä tai toisesta jättävät tehokkaat ja turvalliset koronarokotukset ottamatta.

Kun puhun seuraavassa ”rokottamattomista”, tarkoitan ainoastaan henkilöitä, jotka tietoisesti valitsevat rokottamattomuuden ilman todellista lääketieteellistä perustetta. Erikseen on joukko ihmisiä, jotka eivät voi ottaa koronarokotusta lääketieteellisen syyn vuoksi, ja on monia, jotka perussairauden tai esimerkiksi vanhuuden haurauden vuoksi eivät saa täydestäkään rokotussarjasta riittävää suojaa. Juuri näitä ryhmiähän meidän kaikkien tulisi rokottautuen suojella. Kriittiset huomioni eivät siis koske heitä vaan päinvastoin motivoituvat välttämättömyydestä turvata heidän elämänsä ja terveytensä. (Enkä tietenkään myöskään puhu lapsista, joille ei toistaiseksi tarjota koronarokotusta.)

Suoraan ja kaunistelematta: vaikka luotan kahden rokotuksen suojaani, sekään ei ole täydellinen, enkä siksi mielelläni tapaa (paitsi etäyhteyksin) ihmisiä, jotka jättävät koronarokotteet ottamatta. En haluaisi osallistua julkisiin tilaisuuksiin, joissa tietämättäni saattaa olla tällaisia henkilöitä. Kattava koronapassin kaltainen järjestely olisi tarpeellinen, koska kuten monet ovat todenneet, emme voi jäädä ”rokottamattomien panttivangeiksi”.

Lue lisää →

Kasvomaskien käyttöä julkisissa tiloissa tulisi suositella

19 kommenttia

Suomi on yleisesti ottaen onnistunut koronaviruksen hallinnassa toistaiseksi varsin mallikkaasti. Nyt viimeistään olisi aika suositella kasvomaskien käyttöä julkisissa kulkuneuvoissa, kaupoissa ja virastoissa ainakin silloin, kun turvaetäisyyden pitäminen on vaikeaa tai mahdotonta. Tällä tavoin hyvä linja todennäköisemmin jatkuisi myös yhteiskunnan hitaasti uudelleenavautuessa. Hallitus pitkittää kuitenkin päätöksentekoaan, ja ohjeet Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ovat olleet ristiriitaisia.

Kirurginen suu-nenäsuoja ei juurikaan suojaa kantajaansa virukselta. Kankainen suojus on vielä vähemmän tehokas. Tämä ei olekaan maskien ensisijainen tarkoitus. Niillä suojellaan muita. Eettiseltä kannalta se on ensiarvoisen tärkeää. Muille aiheutuvan vahingon välttäminen on yksi etiikan kulmakiviä.

Olin Yhdysvalloissa, kun pandemian todellisuuteen siellä vihdoin herättiin, ja totuin, silloin kun ihmisten ilmoille oli pakko mennä, kasvomaskien olemassaoloon. En ole vieläkään oikein sinut sen kanssa, että Suomessa maskeja ei juurikaan näy. Minun on vaikea nähdä sitä muuna kuin välinpitämättömyytenä muiden terveydestä – välinpitämättömyytenä, johon hallitus epäsuorasti kannustaa.

Lue lisää →

Vain parhaat täytteet: tasapuolisten neuvonantajien calzone

8 kommenttia

Mitä menettäisimme, jos hallitukset lakkaisivat toimimasta itsekkäiden, lyhytnäköisten etujen valvojina ja ryhtyisivät kuuntelemaan tasapuolisia neuvonantajia? 

Filosofian historiassa on esitelty monenlaisia tasapuolisen neuvonantajan kaltaisia olioita: Adam Smithin puolueeton tarkkailija, David Humen ideaalinen havainnoitsija, Immanuel Kantin vapaatahtoinen yksilö, John Rawlsin päätöksentekijä tietämättömyyden verhon takana, R. M. Haren arkkienkeli, Ronald Dworkinin tuomari Herkules. Näille on yhteistä muodollinen järkevyys, puolueettomuus ja tunnekuohujen puute.

Tasapuolisten neuvonantajien määrittelemiseksi käytämme hieman käännettyä oikeudenmukaisuuden karttaa.

Oikeudenmukaisuuden kartta säädettynä tasapuolisille ja muille neuvonantajille

Oikeudenmukaisuuden teorioista ylhäällä ovat yksilön vastuun ja toiminnan korostajat, alhaalla sosiaalisen vastuun tärkeyden korostajat. Kartan oikealla puolella ovat toiminnan ja päätösten seurauksiin keskittyvät näkemykset oikeudenmukaisuudesta. Vasemmalla puolella taas ovat näkemykset, joissa korostuu yksilön tai ryhmän asema: yksilön kukoistus omalla vastuullaan ja omine voimineen, yhteisön perinne, tavat ja kulttuuri sekä sorrettujen tai huomaamatta jääneiden ryhmien voimaannuttaminen.

Lue lisää →

Ilmastoteot ovat kokoaan suurempia

31 kommenttia

Ruotsalainen teräsvalmistaja SSAB ilmoitti äskettäin kiirehtivänsä suunnitelmiaan ottaa vetypelkistystekniikka käyttöön raudan valmistuksessa. Tekniikka on tarkoitus ottaa tuotantokäyttöön vuoteen 2026 mennessä. Kaiken teräksensä SSAB kaavailee tuottavansa vetypelkityksen keinoin vuonna 2040.

Uutinen on merkittävä. Raudan ja teräksen tuotanto perinteisin menetelmin on vaatinut kivihiilestä jalostetun koksin käyttöä, ja aiheuttanut siksi merkittävät ilmastopäästöt. SSAB:n päätös on otettu jo esiin esimerkkinä siitä, kuinka ilmastonmuutoksen ongelmat ratkaisee lopulta aikuisten kehittämä teknologia, ei nuorten ”ilmastovouhotus”.

Kompleksisessa maailmassa ei usein ole mahdollista tarkasti erotella, mikä tarkkaan ottaen aiheutti muutoksen. Viitteitä siitä voi saada tarkastelemalla yrityksen päätöksentekoa.

Lue lisää →

Ekologinen kestävyysvaje on eettinen haaste

36 kommenttia

Suomella on kestävyysvaje, jossa on kyse paljon muustakin kuin rahojen riittämisestä eläkkeisiin, koulutukseen, sairaanhoitoon, teihin ja armeijan hävittäjähankintoihin. Pitkällä aikavälillä vakavampi kestävyysvaje syntyy luonnonvarojen liikakäytöstä. Ammennamme hyvinvointiamme kestämättömällä tavalla ekosysteemeistä ja käytämme liikaa uusiutumattomia luonnonvaroja. 

Kestävyysvajeiden ratkaisu vaatii hyvinvointivaltion mallin päivittämistä tälle vuosituhannelle. Tarvitsemme ekohyvinvointivaltion, joka kykenee luotsaamaan toimintamme ympäristön kantokyvyn rajojen sisälle.

Tiedot ekosysteemien tilasta ja luonnonvarojen käytöstä ovat karuja. Luonnon monimuotoisuuden häviäminen piti pysäyttää Suomessa jo 2010. Tavoitetta ei saavuteta edes 2020. Ilmastopolitiikkaa on pyritty tehostamaan. Silti suomalaisten kotitalouksien kulutuksesta aiheutuva hiilijalanjälki on 2000-luvulla kasvanut noin 12 prosenttia. Uusiutumattomia luonnonvaroja käytämme enemmän kuin koskaan. Esimerkiksi kaivannaisteollisuuden louhintaluvut ylittivät vuonna 2018 kaikki ennätykset. 

Lue lisää →

Pahan hoivan alkeet

20 kommenttia

1. Raha

Esperi Caren tapaus on kiinnittänyt huomiota kuntien huikealla vauhdilla ulkoistamien hoivapalveluiden valtaviin ongelmiin. Hoivakotien ja asumispalveluiden epäkohdat ovat toistuvia, mutta edes viranomaisten puuttuminen ei ole saanut hoiva-alaa korjaamaan toimintaansa ratkaisevasti.

Ongelmien syyksi on arvioitu yksityisten palveluntarjoajien pyrkimystä tuottaa voittoa omistajilleen. Mutta ei ole aivan helppo uskoa, että julkiset palveluntarjoajat tuottaisivat samalla rahalla parempaa.

Kunnat maksavat hoivakotipalvelujen tarjoajille noin 120 euroa vuorokaudessa asiakkaalta. Millaista palvelua voi odottaa viidellä eurolla tunnissa? Montako hoitajaa sillä palkataan, kun tulojen pitäisi kattaa myös tilat, ruoka ja tarvikkeet?

Ongelman ydin lienee pikemminkin kilpailu.

Avoimilla markkinoilla rahoille löytyy lopulta ottaja. Sopimuksia tehdään, vaikka raha ei riitä laadukkaan palvelun tuottamiseen. Tuotetaan sitä, mitä pystytään – ei sitä, mitä luvataan. Kalliimpi julkinen palvelu lakkautetaan: edullisempaa on tarjolla. Lue lisää →

Onko tekoäly kupla?

19 kommenttia

Ensin big data, sitten algoritmit, lopulta tekoäly. Digitalisaation muotisanat ovat vaihtuneet nopeaa tahtia vain parin vuoden välein.

Innostus on tarttunut joka puolelle. Yritykset brändäävät itsensä uudelleen, ja aiemmin ohjelmistoina myydyt tuotteet ovat tekoälyä. Yritykset ja valtiot laativat tekoälystrategioita, kansainväliset toimijat pohtivat tekoälyn säätelyä.

Onko tekoäly kupla, joka vielä puhkeaa? Onko sen pari vuotta tulossa täyteen?

Historian valossa kriittisyyteen ja epäilyyn on aihetta. Viimeksi tekoälystä innostuttiin toden teolla 1960-luvulla, jolloin sen piti mullistaa kaikki työelämästä sodankäyntiin.

1980-luvun aikana odotukset tekoälyn kehityksestä osoittautuivat perusteettomiksi. Kehitystyö oli hitaampaa ja kalliimpaa kuin optimistit olivat kuvitelleet. Tutkimusohjelmia lakkautettiin, yritysten panostukset romahtivat, ja seurasi pitkä, 2000-luvun toiselle vuosikymmenelle jatkunut tekoälytalvi.

Kriitikkojen mielestä tekoäly on nytkin vain uusi sana automaattiselle tietojenkäsittelylle – siis ATK:lle. Mitään varsinaista mullistusta ei ole koettu. Lue lisää →