Tag Archives: journalismi

Oikeutta valaillekin

Jussi Ahlroth kirjoitti Helsingin Sanomissa siitä, kuinka hänen nähdäkseen filosofit ovat kadonneet julkisesta keskustelusta. Seuranneessa Twitter-keskustelussa hän suositteli filosofeille kirjoitusten tarjoamista valtamediaan. Se on varmasti hyvä ajatus, mutta jonkun pitäisi kertoa siitä valtamediallekin. Kyllä me tarjoamme, mutta eiväthän juttumme kelpaa, elleivät ne käsittele viimeisintä klikkiuutista. Siksi tarjoan tässä ”hidasta filosofiaa”, jota myös Ahlrothin artikkelissa peräänkuulutettiin. Kesällä 2010 seuraava teksti oli jo ilmestymässä Helsingin Sanomien vieraskynäosastolla, kun jokin päivänaihe sivuutti sen ja vastuullinen toimittaja hyllytti filosofin yritelmän. Onneksi – tai valitettavasti –  kirjoitus on nyt yhtä ajankohtainen kuin silloinkin. Tämä on aika tyypillistä oikeasti filosofisille aiheille.

Uusimmat valaita – tarkemmin sanottuna valaita, delfiinejä ja pyöriäisiä – koskevat tutkimukset näyttävät osoittavan, että ne ovat älykkäitä ja itsetajuisia imettäväisiä, joiden yhteisöt erottuvat toisistaan kulttuuristen piirteidensä mukaan. Niiden elämää säätelevät monimutkaiset perhesuhteet ja niiden keskinäinen kommunikointi on kehittynyttä. Aika samanlaisia kuin ihmiset, siis.

Sadat tuhannet valaat kuolevat ihmisten toiminnan seurauksena joka vuosi. Suurin yksittäinen tappaja on tehokalastus, jonka verkkoihin valaat jäävät, mutta myös saasteet, törmäykset laivojen kanssa ja tarkoituksellinen metsästys vievät veronsa. Pyynti on ollut kansainvälisesti kiellettyä vuodesta 1986, mutta Färsaaret, Islanti, Japani ja Norja ovat jatkaneet sitä ja tappaneet kymmeniä tuhansia yksilöitä vielä sopimuksen tultua voimaan.

Lue lisää

Karjatilat eivät ole keskitysleirejä

Pastori, dosentti ja kirjailija Kari Kuulan kirjoitus ”Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun” Kirkko ja kaupunki -lehdessä (18.1.2021) on herättänyt pahennusta sekä lihantuottajien että kirkon itsensä keskuudessa. Kuten otsikko kertoo, Kuulan keskeinen provokaatio oli karjatilojen ja keskitysleirien vertaaminen toisiinsa: ”Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat”. Kuulan retoriikan mukaan olemme lajitason fasisteja.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK vastasi tuohtuneesti ja pyrki tekemään eroa suomalaisen ja muun maailman maatalouden välillä. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heininmäki pyysi anteeksi kolumnin julkaisemista ja teki päätöksen sen poistamisesta verkosta. Myös Heininmäen mukaan Kuulan kirjoituksen ongelma oli ”yleistäminen”. ”Kaikki karjatilat eivät ole keskitysleirejä”, Heinimäki kirjoittaa sovittelevaan sävyyn.

En tässä ota kantaa kirjoituksen vetämiseen liittyviin journalismin eettisiin kysymyksiin. Sen sijaan väitän, että sekä lihantuottajat että päätoimittaja väärintunnistavat Kuulan kirjoituksen ytimen. Kuulan rinnastus karjatilojen ja keskitysleirien välillä on ongelmallinen. Virhe on kuitenkin ajatella ongelma olevan yleistyksessä, suomalaisen tuotttajan rinnastamisessa ongelmalliseen ja ”keskitysleirimäiseen” suurtuotantoon. 

Lue lisää

Miksi koronan toinen aalto vaatii syntipukkinsa?

Suomalainen koronakeskustelu on pitkään esittänyt Suomen koronantorjunnan menestystapauksena. Viruksen nopea leviäminen Suomessa marraskuun 2020 aikana on kuitenkin herättänyt paljon huolta ja muuttanut keskustelun sävyn.

Viimeaikainen keskustelu koronasta on kuitenkin ollut korostetusti syntipukkien etsimistä. Esimakua tästä saatiin jo alkusyksystä, kun oppositio ja kokoomuspuolue yrittivät tehdä kevään epäonnistuneista maskisuosituksista poliittisen ongelman hallitukselle. 

Viimeisten päivien ja viikkojen aikana syntipukkia on hakenut lähinnä hallitus, joka  on keskittynyt haukkumaan pääkaupunkiseudun kaupunkeja. Hallitus on myös laskenut julkisuuteen tietoja ja tulkintoja, jonka mukaan poikkeuslakia ja rajoituksia tarvitaan ”kriisitietoisuuden” lietsontaan. Monet yhteiskunnalliset valtakeskukset ja perustuslaillinen hallinto nähdään ongelmana. Kansalaisista yritetään tehdä koronahallintoalamaisia.

Lue lisää

Kenen on kokonaisetu?

Sairaalassa saatavan hoidon priorisointi konkretisoi kysymyksiä, joita hiljaisesti kohtaamme yhteiskuntana joka päivä. Onko yhden potilaan oireita helpottava lääkitys miljoonan euron arvoinen? Entä jos samalla summalla voitaisiin hankkia sadalle lapselle ja nuorelle heidän elämänlaatuaan vuosikymmeniksi parantavaa tukea esimerkiksi mielenterveyspalveluna?

Tällaisiin kysymyksiin on niin vaikea vastata, että ne on helpompi painaa pois mielestä. Joku miettiköön, siellä jossain. Kunnes poikkeukselliset olosuhteet pakottavat ne ajattelun ja keskustelun keskiöön.

Pääministeri Sanna Marinin puheessa on viimeisen kahden viikon aikana useaan otteeseen vilahtanut sanapari yhteiskunnan kokonaisetu, johon tähdäten hallitus on kertonut tekevänsä päätöksiä. Kokonaisedulle ei ole yhtä määritelmää, vaan se riippuu tarkastelukannasta – käsillä olevan koronavirusepidemian kaltaisessa tilanteessa ennen kaikkea valitusta ajallisesta perspektiivistä.

Lue lisää

Greta Thunberg – avain tuhoon

Greta Thunberg aloitti mielenosoituksen ilmastotekojen puolesta Ruotsin eduskunnan edessä 15-vuotiaana elokuussa 2018. Maailman tietoisuuteen hän nousi käynnistettyään ilmastolakkona tunnetun liikkeen, joka kehotti koululaisia ottamaan kantaa ilmaston puolesta. Thunberg on puhunut muun muassa EU-parlamentissa ja parhaillaan käynnistyvässä  YK:n ilmastokokouksessa.

Tunnustusten ohella Thunberg on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä koululaisten yllyttämisestä alkaen aina purjeveneellä suoritetun Atlantin ylityksen yksityiskohtiin. Suomessa kritiikkiä on saatu lukea eri lehtien sivuilta jo pitkään. Jonkinlaisen kulminaatiopisteen se saavutti Lasse Lehtisen kolumnissa ”Ilmastosodan söpö soturi” (IS 25.8.2019), jossa Lehtinen – Janne Seppäsen sanoin – pyrki mitätöimään Thunbergin ja hänen edustamansa asian. 

Lue lisää

Pressiklubi ja julkisen järjenkäytön näivettyminen

Ylen päätös korvata vuodesta 2005 pyörinyt Pressiklubi uudella Sannikka & Ukkola –ohjelmalla on herättänyt keskustelua ajankohtaisohjelmien tulevaisuudesta ja tilasta. Ensimmäinen väittely saatiin tosin jo aikaan sosiaalisen median etiikasta, kun Yle päätti siirtää Pressiklubin Facebook- ja Twitter-sivut (ja käyttäjät) uuden ohjelman alaisuuteen. Ylen toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto perusteli ratkaisua “broadcast-ajattelutavalla”, jossa yleisön ajatellaan sitoutuvan ensisijaisesti ohjelmaslottiin.

Vaikka Pressiklubi ei kenties viimeisinä vuosinaan ollut yhteiskunnallinen ohjelma, johon Timo Harakan (2005–07) ja Ruben Stillerin (2009–17) aikakaudella oli totuttu, yksi asia on selvä: Sannikka & Ukkola on lähtökohdiltaan hyvin erilainen ohjelma, ainakin kahdesta syystä.

Ensinnäkin: Pressiklubi oli mediakriittinen ohjelma. Sen teemana olivat – ainakin alkuvaiheissa – journalistiset kehystykset, näkökulmat ja valinnat. Kyse ei siis ollut Ylen luovien sisältöjen johtajan Ville Vilénin (IS, tv-lehti 14.9.2018) kuvaamista ”asia- ja faktapainotteisista keskusteluohjelmista”, joiden joukkoon hän laskee Sannikka & Ukkolan lisäksi A-studion, Puoli seitsemän ja Arto Nybergin kaltaiset ohjelmat. Pressiklubissa kysyttiin, miksi ilmiöstä kirjoitetaan tai kerrotaan tietyllä tavalla, kenen ääni julkisuudessa kuuluu ja mistä meidän pitäisi puhua.

Toisin kuin Pressiklubi, Sannikka & Ukkola suhtautuu yhteiskunnalliseen keskusteluun normatiivisesti: tekijöitä ohjaa analyysi siitä, mikä yhteiskunnallista keskustelua vaivaa ja miten sen ongelmat ratkaistaan. Maria Ainamo-McDonaldin Ylen verkkosivuille kirjoittaman esittelyn (23.8.2018) mukaan ohjelma pyrkii ”parantamaan suomalaista keskustelukulttuuria”. Ylen mukaan ”S&U:ssa räjäytetään poterot ja tuodaan ihmiset yhteen keskustelemaan vaikeistakin aiheista.” Lue lisää

Liberalismin kriisi nakertaa objektiivisen journalismin perusteita

Vilkas keskustelu liberaalin maailmanjärjestyksen kriisistä on läikkynyt huoleksi journalismin tilasta ja julkisen keskustelun rapautumisesta. Donald Trumpin puheet liberaaleista toimittajista elitistisinä ”kansan vihollisina” kyseenalaistavat journalistien puolueettomuuden ja kiskovat toimittajat osaksi poliittisia kiistoja.

Samaan aikaan esimerkiksi Euroopan komissio kantaa huolta siitä, että tarkoituksellisen sepitteellisillä, verkossa levitettävillä ja taiten kohdennetuilla valeuutisilla sormeillaan demokratiaa.  

Nämä ongelmat limittyvät puheeseen ”totuudenjälkeisestä ajasta”, jossa asiantuntijatiedolla ei ole merkitystä eikä järkiperäinen keskustelu yhteisistä asioista ole mahdollista. Emme keskustele ammattijournalistien meille välittämän, paikkansapitävän tiedon nojalla, vaan tukeutuen tunteilla ja ennakkoluuloilla ratsastaviin vaihtoehtoisiin faktoihin. Journalismi on joutunut puolustuskannalle, ja julkinen keskustelu tuntuu sekavalta ja vaikealta.

Tilannetta ei helpota kansalaisten surkea luottamus perinteiseen mediaan eikä alan perinteisten liiketoimintamallien murros digitaalisessa viestintäympäristössä. Lue lisää

Kuka on tulevaisuuden tutkija?

Mikä jää tutkijan rooliksi, jos koneet jonain päivänä suorittavat suuren osan nyt tutkijalle kuuluvasta työstä?

Tutkija tunnistaa tieteelle – usein myös ihmisille ja yhteiskunnalle – tärkeän aiheen. Aiempaan tutkimukseen perehdyttyään hän keksii yllättävän hypoteesin, jota lähtee kokeilemaan keräämällä massiivisen määrän dataa erilaisista lähteistä.

Työn tulokset ilmestyvät maksumuurien takana vasta noin kahden vuoden päästä. Siksi tutkija lähettää artikkelin luonnoksen heti kollegoille, joille tuloksella on merkitystä.

Keräämiensä tietojen ja vankan kokemuksen perusteella hän toimittaa selkeän tiedotteen tuloksista aihepiiristä kiinnostuneille toimittajille, tiedebloggaajille ja sosiaalisen median yhteisöille.

Jos aihe on päätöksenteon kannalta relevantti, ministeriöön lähtee lisäksi powerpoint-esitys. Siinä tulokset on yleisöä ajatellen kuvattu häkkyrämäisin diagrammein.

Hienoa! Mutta kuka tähän kaikkeen edes kykenee?

Ehkä jonakin päivänä vastaus on: kone.

Lue lisää