Rehtorin päätös professorin etiikasta

Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen on päättänyt, että professori Tapio Puolimatkan tapa käyttää lähteitään Eduskunnalle antamassaan asiantuntijalausunnossa on ollut hyvän tieteellisen käytännön mukaista.

Esiselvityksen kohteena oli epäily siitä, että Puolimatka olisi avioliittolakia koskevassa asiantuntijalausunnossaan syyllistynyt lähteiden ja tutkimuksen vääristelyyn ja valikointiin.

4.3.2015 päivätyn päätöksensä perusteluissa rehtori Manninen toteaa muun muassa:

Rehtori on perehtynyt osapuolten asiassa esittämään argumentaatioon, ja katsoo selvitetyksi, ettei Puolimatka ole käyttänyt lähdeviitteitä hyvän tieteellisen käytännön vastaisesti. Puolimatka ei väitä edellä mainittujen tutkimusten sisältävän vertailukohteena samaa sukupuolta olevien perheiden vanhempia, vaan vertailukohtana ovat yksinhuoltajaperheet, avoperheet ja uusperheet. Puolimatkan asiantuntijalausunto ei siten anna vääristynyttä kuvaa käytettyjen lähteiden havaintoihin perustuvista tutkimustuloksista. Myös lähteiden käyttö on ollut perusteltua asiantuntijalausunnon viitekehys huomioiden.

Puolimatkan asiantuntijalausunto ei rehtorin mukaan vääristele lähteidensä sanomaa: viitatussa tutkimuksessa biologisten vanhempien ja lasten muodostamia perheitä ei verrata samaa sukupuolta olevien (ja ei-biologisten) vanhempien ja lasten muodostamiin perheisiin.

6 kommenttia

  1. Timo Jokela

    Tulin tälle sivulle sattumalta. Yllätyin, kun huomasin, että valituksen Puolimatkasta tehnyt Joonas Mattsson on yksi etiikka.fi -sivun kirjoittajista.

    Kun lukee rehtorin päätöksen (jossa tuodaan esiin kummankin osapuolen näkemyksiä), niin kyllä tulee se johtopäätös, että valituksessa käytetyt argumentit ovat tarkoitushakuisia eivätkä “eettisesti” aivan kohdallaan.

    Sen vuoksi olin yllättynyt, että valituksen tekijä on yksi Etiikka-sivun kirjoittajista.

  2. Henrik Rydenfelt Artikkelin kirjoittaja

    Puolimatkan lähteidenkäyttöä koskevan keskustelun jälkeen Mattsson on kirjoittanut tälle sivustolle toisesta ja siihen liittymättömästä aiheesta. Asiat ja ihmiset on hyvä pitää erillään. Siihen myös tällä sivustolla pyrimme.

  3. Ari Hannula

    Se tapa, jolla kävitte hyökkäykseen Tapio Puolimatkaa vastaan, oli mielestäni ideologista – jopa vainoamista. Olisiko anteeksipyynnön paikka vai onko etiikka sittenkin etikka – pahanmakuinen ja katkera.

    1. Marika Auranen-Seppälä

      Hei H.R. ja muut! Ei ole anteeksipyynnön paikka, vaan kiitokset Rydenfeltille keskustelun puolueettomasta esittelystä vaihe vaiheelta. Yliopiston ratkaisu oli aivan oikea, sillä Puolimatkan kriitikot ovat lukeneet häntä olettaen väitteeksi “kahden sukupuolen vanhempien lapset voivat huonosti”, kun oikeasti väitteenä oli “yhteiskunnan kannattaa tukea isän ja äidin biologista vanhemmuutta”. Puolimatka jätti vain sanomatta sen, että yh- ja avoperheiden ongelmien ajatellaan johtuvan rahasta. Hän otti mukaan sen, että olisi hyvä, jos konfliktitaso olisi alhainen. Niin se varmaan onkin. Postauksen ns. toiseksi viimeinen sana oli hauska: kasvatuksen historian näkökulmasta äiskä yleensä huoltaa ja turvaa, kun taas iskä haastaa kokeiluihin. Minusta tämä(kin) haastaisi katsomaan uudelleen, miten tervettä maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä voitaisiin tukea yhteiskunnassa. Ei tarvitse musertaa sukupuolineutraaliksi eikä miehen mallin tarvitse olla “pysyy byroossa eikä pussaa”.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.