Rasismi nykypolitiikassa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinilta kysyttiin vuonna 2013 BBC:n HardTalk -ohjelmassa, esiintyykö hänen puolueessaan rasismia. Soini vastasi:

”Ei, olen katolilainen kristitty, määritelmän mukaan en voi olla rasisti. En vihaa ketään, Perussuomalaiset eivät vihaa ketään.”

Soini myönsi, että puolueessa on ollut ylilyöntejä, mutta hän ei voi olla henkilökohtaisesti vastuussa kaikista kansanedustajista. Teuvo Hakkaraisesta kysyttäessä Soini vastasi, ettei Hakkarainen ole sanonut olevansa rasisti eikä Soini usko hänen olevan rasisti.

Kestävätkö väitteet kriittisen tarkastelun? Esitin aiemmassa kirjoituksessa kuusiportaisen rasismin hälytysjärjestelmän. Rasismi on pesinyt suomalaiseen politiikkaan, ja sitä löytyy monista puolueista. Eriasteista rasismia voidaan tarkastella esimerkkien avulla.

1. Järjestäytynyt, rasistinen väkivalta eli motiiveiltaan rasistinen poliittinen terrori

Kun Jyväskylän kaupunginkirjastossa julkistettiin kirja Äärioikeisto Suomessa tammikuussa 2013, Suomen Vastarintaliike teki julkaisutilaisuuteen iskun, jossa tapahtuman järjestäjää viillettiin puukolla.

Yksi kirjastoiskun tekijä sai syytteen myös henkilörekisteririkoksesta. Hän oli kerännyt tietoja 368 ihmisestä luokiteltuina erilaisiin ryhmiin, kuten vasemmisto, oikeisto, juutalaiset tai rotupetturit. Vaikka SVL:n väkivallanteko kohdistui suomalaisiin, sen tarkoituksena oli vaientaa ne, jotka ovat eri mieltä järjestön rasistisesta ideologiasta.

Poliittisesti värittynyt väkivalta ei rajaudu Suomessa äärioikeistoon, mutta motiiveiltaan rasistista ja järjestäytynyttä väkivaltaa ei löydy muualta.

2. Rasistiseen väkivaltaan kannustaminen ja/tai kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Perussuomalaisten Terhi Kiemunki sai lokakuussa 2016 syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syynä oli maaliskuun blogikirjoitus, jossa Kiemunki kielsi maltillisen islamin olemassaolon. Hän esitti virheellisen väitteen, jonka mukaan kaikki Euroopan terroristit ovat muslimeita.

Missä kulkee raja kansanryhmää vastaan kiihottamisen ja vaille tuomiota jäävän vihapuheen välillä? Rajanveto on joskus vaikeaa, mutta se on sitäkin tärkeämpää. Euroopan neuvoston Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) näpäytti vuonna 2013 Suomea siitä, että rasismisyytteistä annettujen tuomioiden määrä on pieni. Ennen vuotta 2001 tuomioita oli vain kourallinen, kun taas viimeisen 15 vuoden aikana tuomiot ovat lisääntyneet.

3. Aggressiivinen vihapuhe, joka kohdistuu eri rotujen edustajiin ilman suoranaista kiihotusta väkivaltaan

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen totesi heinäkuussa 2016 Facebook-päivityksessään, että ”pahoittelujen esittäminen Nizzan kauhean terrori-iskun johdosta tuntuu irvokkaalta”.

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen Facebookissa heinäkuussa 2016
Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen Facebookissa heinäkuussa 2016

Hakkaraisen nettikirjoitus on parhaillaan syyteharkinnassa.

Hakkarainen käyttää Kiemungin kanssa yhtenevää sanamuotoa: ”Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja.” Siihen, nostaako syyttäjä jutusta syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, tarvitaan eettistä harkintaa ja Hakkaraisen FB-päivityksen tulkintaa.

4. Rasistisen väkivallan tai vihapuheen puolustaminen (esim. väkivallan vähättely tai vastapuolen leimaaminen).

Rasistisen väkivallan puolustelua löytyy monista puolueista. Kun syyskuussa Helsingin asema-aukolla SVL käytti katutapahtuman yhteydessä väkivaltaa, riensi Jussi Halla-aho (ps.) ensimmäisten joukossa vähättelemään tekoa.

Myös kansanedustaja Wille Rydman (kok.) pahoitteli sitä, että media tuomitsee kaikki natsit yhden väkivallanteon perusteella, kun taas “toisissa asiayhteyksissä” näin ei tehtäisi. Rydman jättää ovelasti kertomatta, mitä hän tarkoittaa toisilla asiayhteyksillä:

Kansanedustaja Wille Rydman Facebookissa syyskuussa 2016

Onko todella kyse journalistisen etiikan murenemisesta, kuten Rydman väittää? Ei ole. Jos journalistit eivät tuomitse kaikkia muslimeja sillä perusteella, että ääri-islamistit syyllistyvät terroritekoihin, he pitävät päin vastoin kiinni journalistisesta etiikasta – eli päättelevät loogisesti.

Sen sijaan kaikkien muslimien rinnastaminen natseihin, mitä Rydman tekee rivien välissä, on häneltä moraalisesti selkärangatonta.

Kolmas esimerkki rasistisen väkivallan hyssyttelystä löytyy keskustavaikuttaja Pauli Hokkaselta. Asema-aukion välikohtauksen jälkeen Hokkanen kuulutti ”tolkkua” vaatimuksiin natsismin ja rasismin tuomitsemisessa.

5. Rasistiset solvaukset esim. ihonvärin, kulttuurierojen, kielen tai uskonnon perusteella

Kansanedustaja Leena Meri (ps.) otti Facebookissa yhteen Mustan Barbaarin eli James Nikanderin kanssa heinäkuussa 2016.

Meri oli yhtä mieltä toisen kirjoittajan kanssa siitä, että ”nämä Nikanderit pitää ehdottomasti HETI siirtää turvalliseen maahan”. Toinen kommentoija kirjoitti ”Se vaan on niin, että ihon väristäkin on tullut keino saavuttaa, jotakin mitä ei muutoin ansaitse”, ja Meri vastasi:

Kansanedustaja Leena Meri Facebookissa syyskuussa 2016
Kansanedustaja Leena Meri Facebookissa syyskuussa 2016

Solvaus vaikuttaa rasistiselta, sillä keskustelussa mainitaan Mustan Barbaarin ihonväri. Meri tyytyy komppaamaan kommenttia. Oman värinsä solvaukselle antaa sekin, että Nikander on Suomen kansalainen ja syntynyt Suomessa.

6. Ihmisryhmien eriarvoiseen asemaan asettaminen mm. uskonnon, syntyperän tai kansallisen alkuperän perusteella

Viimeisestä, kuudennesta ryhmästä käy esimerkiksi pakolaispolitiikka. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ehdotti vuonna 2010, että Suomen pitäisi ottaa vastaan ensisijaisesti kristittyjä pakolaisia. Ehdotusta ovat kannattaneet sittemmin esimerkiksi kansanedustajat Ari Jalonen (ps.) ja Sauli Ahvenjärvi (kd.).

Tällainen näkemys on rasistinen: se asettaa ihmisryhmät eri asemaan rasistisin – tässä tapauksessa uskonnollisin – perustein.

Myös perussuomalaisten johtoportaasta löytyy esimerkkejä ihmisryhmien asettamisesta eriarvoiseen asemaan. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kirjoitti vuonna 2009 tekstin ”Eurooppalaisten menneisyys ja tulevaisuus”, jossa hän totesi rotujen olemassaolon olevan kiistaton tosiasia.

Erityisesti Terho ylisti historian saatossa tapahtunutta eurooppalaisen rodun maailmanvalloitusta, jota hän nimitti “luonnonvoimaiseksi kehitykseksi”. Sampon sanoin kysymys on

”luonnossa yleisesti ilmenevästä lajin tai rodun laajenemisesta, jota esiintyy niin eläimillä kuin kasveilla aina kun siihen tilaisuus ilmenee.”

Lopuksi?

Timo Soinin yritys kiistää puolueensa rasistiset juonteet ei kestä kriittistä tarkastelua. Perussuomalaisten lisäksi rasismia löytyy kuitenkin myös muista puolueista.

Mitä tehdä?

Kaikkia rasismin muotoja ei voida kieltää lailla. Lainsäädäntö ei noin vain ulotu tapauksiin, joissa rasismin ja ei-rasismin raja on häilyvä. Rasismin tuomitsemiseen tarvitaan harkintaa, joka on myös kansalaisten vastuulla.

Rasismin eri muotojen torjumiseen on oltava selvät säännöt, jotka yltävät laajemmalle kuin lait. Jos tasojen 1–3 rasismia sallitaan, tulee tasojen 4–6 rasismista arkipäivää. Jos alempien tasojen rasismia ei osata tuomita, luodaan pohjaa rajummalle rasismille.

Poliittisten johtajien pitäisikin useammin käyttää keinoa, johon on Suomessa turvauduttu vain vähän ja usein tilapäisesti. Jos puolueen edustaja syyllistyy rasismiin, on hänet erotettava puolueesta.

12 kommenttia

  1. MrrKAT

    Jos Soini antaa käytösohjeita suomalaisille Thaimaasta asti niin miksei hän voisi kerrankin Suomessa antaa omilleen rasismin välttämisen käytösohjeita?

    Rasismi terminä on monelle yllättävän vaikea (eräälle filos. harrastajallekin tuli yllärinä että se tarkoittaa myös noita uskontojen ym syrjimisiä). Ja erityisesti sen tajuaminen milloin itse syyllistyy. Voi olla, että rasistisisia poliitikkoja vaivaa Dunning-Kruger-vaikutus, tai sen muunnelma: Kykenemättömyys tunnistaa omat puutteensa tässä empaattisuutta vaativan loukkaamattomuuden taidossa ja sananvastuussa ja lakiosaamisessa. Yliarvioivat oman osaamisensa yli KKO-tuomarien. (Halla-aho halveksui KKO:n päätöstä ja esim. Kiemunki teki itsestään ilmoituksen, ehkä ylimielisesti luuli olevansa varmoilla vesillä? Toinen mahdollisuus on laskelmointi kohulla).

    1. Heikki A. Kovalainen

      Juuri noin — rasismin määritelmän ulottaminen myös uskonto- ja kulttuuriperusteiseen syrjintään pitäisi olla peruskauraa, vaan kun ei ole. Ja samaa mieltä tuostakin, että varsinkin Halla-aho katsoo olevansa lain yläpuolella, mikä onkin sitten melko lailla koko oikeusvaltion romukoppaan heittämistä. Kiemunki muuten taisi tehdä ilmoituksen eri kirjoituksesta (eli virpomispäivityksestä) kuin siitä mistä lopulta sai syytteen — mutta ylimielistä yhtä kaikki!

      1. Osmo

        Rasismi nyt vain tarkoittaa rotusyrjintää,. Sillä ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa. Sana tulee englannin rotua tarkoittavasta sanasta “race”. Rotu eroaa uskonnosta siinä, että se on muuttumaton tekijä, jolle ihminen ei voi mitään. Uskonto taas on aate, jonka ihminen on itse valinnut tai ainakin hyväksynyt ja johon hän voi vaikuttaa.

        Jos Räsäsen kommentti oli rasistinen, niin islam on samalla logiikalla rasistinen uskonto, koska se on hyvin suvaitsematon muita uskontoja kohtaan. Toki jokaiseen uskontoon liittyy tällainen muiden poissulkeminen, jota rotujen kohdalla ei juuri milloinkaan hyväksyttäisi. Islamissa tämä kuitenkin on erityisen voimakasta.

        Jos uskontoja ei saa karitsoida voimakkaastikin, niin ei voi enää mitenkään puhua sananvapaudesta. Halla-aho kirjoituksessaan toi ilmi kaksoisstandardin. Oli sanottu, että kännissä riehuminen tms. olisi suomalaisten jopa geneettinen erityispiirre. Halla-aho vain muutti tämän somaleita koskevaksi ja sai tuomion. Hän ei edes väittänyt asiaa todeksi. Tästä hän sai tuomion. Toki päätös on halveksuttava.

      2. MrrKAT

        Taloyhtiön asukas ja kunnanvaltuutettu Artsi Hulakka on suuttunut alakerran asujaan ja laittaa blogiinsa sekä asumansa kerrostalonsa ilmoitustaululle A4-printin, jossa boldattuna on:
        “Loisiminen, varastelu sekä lihavuus, HIV ja alkoholismi on alakerran Möttisien suvullinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
        Hän saa varman kunnianloukkaustuomion riippumatta siitä onko se totta vai ei. (Ainakin jahka joku Möttönen syytteen nostaa). Tuomio voi olla kovakin jos Möttisten alakerran kotiparturi menettää asiakkaansa. Sananvapaus ei ole rajaton. Vitsi vitsi- ja se oli vaan täky-selityksillä ei pelastu tuomiolta.

        Aatu Möttinen sen sijaan voi välttää tuomion jos hänen vastaprinttinsä “varastelu ja alkoholismi on Hulakan ongelmana politiikassa” väitteen osoitetaan liittyvän kunnallisvaltuutetun toimintaan, ja ongelmia on ilmennyt. Poliitikkoja saa arvostella tavista lujemmalla kädellä. Tämä on huomioitu Suomen laissa. Tuomareiden tietenkin täytyy mennä lain mukaan. Jos tuntuu väärältä pitää valittaa eduskuntaan eikä KKO:hon.

    2. MrrKAT

      Näiden rasististen ihmisten on myös vaikea ymmärtää paitsi a) vähemmistöjen eriarvoista asemaa myös b) poliittisen ryhmän tilapäistä sosiologista asemaa suhteessa uskontoon. He eivät pysty ymmärtämään miksi (hiljaista) vähemmistöä on kohdeltava enempi silkkihansikkain kun taas poliittista (äänekästä) ryhmää ja varsinkin vallassa olevaa saa arvostella paljon rajummin kuin tavista. (Tämä ero näkyy muistaakseni Suomen laissa tai ainakin valtionsyyttäjän toimiston raportissa esimerkkinä siitä miten tuomarit ajattelevat, ja myös tuomioissa).

      a) Vähemmistöjen halveksunta näkyy myös ihan Soinin lausunnoissakin (~”mentävä enemmistön mukaan” tms sanonut) mutta myös saamelaisten käyttäytymisestä, valitsevat mieluummin RKP:n edustajakseen ja vammaiset vihreän. (Vaikka olettaisi kansallismielisten perinteisesti rakastavan ja suojelevan suomensukuisia heimoja).

      b) Sama uskonto, kieli tai kulttuuri on kiinteämpi sosiologinen ryhmä josta ei voi niin vain irtautua (itse olen “sotapakolaisen lapsi” ikuisesti), mutta puoluevalinta on tilapäinen ja nopeasti vaihdettavissa toiseen vaikka viidessä sekunnissa vaalikopissa.
      (Ja puoluevalinta ei näy tai kuulu ulospäin kuten ihonväri, kulttuuri tai kieli).

      Mutta rasistin tasa-arvoon koskee kipeästi että häntä ja puoluettaan ja sen merkkihenkilöä saa haukkua rajustikin, mutta muslimia, romaaninaista ja juutalaista ei.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.