Tulevaisuuden historian käännekohta

24 kommenttia

Suuria uutisia tulee nyt sitä tahtia, että melkein jää huomaamatta, kuinka kulunut viikko on perustavin muutos maailmassa sitten Neuvostoliiton kaatumisen. Mitä ajastamme luetaan historiankirjoista? Arvelisin, että ainakin seuraavaa:

1) Hetken bensan hintaa pohdittuaan länsi käsitti, että sen on mahdollista olla historian oikealla puolella. Ukrainalaiset taistelevat myös Euroopan ja demokratian puolesta: niitä nakerretaan pala palalta. Ja toisin kuin kyynisimmillä hetkillämme kuvittelimme, uskomme niihin yhä.

2) Kansalaisyhteiskunnan voimakas ääni – juuri paljon parjatussa sosiaalisessa mediassa – sai lännen poliittiset päättäjät ja yritysjohtajat vetämään johtopäätöksen, ettei harmaita alueita enää ole. Oli tehtävä valinta.

3) Tämä ei koske myös Suomea vaan ennen kaikkea Suomea. Emme enää voi liikkua välissä, harmaalla alueella, esiintyä sovittelijana ja puhua epämääräisiä. Uusi tilanne vaatii selkeän hahmotuksen roolistamme. Sitä edellyttää myös sisäinen yhtenäisyys. Me emme tätä vastakkainasettelua valinneet. Mutta halusimme tai emme, sen aika on nyt.

Lue lisää →

”Ei kai toi sota uhkaa meidän hitupihtisammalta?”

9 kommenttia

Tämä ei ole kirjoitus sodasta. Se on kirjoitus sodan epäsuorasta ympäristövaikutuksesta ja sen esiin tuomasta paradoksista. Emme ole vielä täysin tiedostaneet, että ilmastonmuutoksen ehkäiseminen ja elonkirjon suojelu ovat kaksi eri asiaa, jotka voivat joutua vastakkain.

Venäjä aloitti 22. helmikuuta hyökkäyksen Ukrainaan, ja maailman media on ymmärrettävästi keskittynyt siihen. Tiina Raevaara huomauttaa Suomen Kuvalehdessä viisaasti, että ympäristö ja yhteiskunta ovat silti edelleen asialistallamme.

Ympäristökysymyksen voisi yhdistää monen vaatimiin jyrkkiin toimiin hyökkääjää vastaan. Se on periaatteessa helppoa. Lopetetaan kaikki energiantuonti Venäjältä heti ja lopullisesti. Sillä on monenlaisia seurauksia.

Lue lisää →

”Ei kai toi sota kallista mun bensaa?”

24 kommenttia

Helsingin Sanomat kysyi ulkoministeri Pekka Haavistolta, mitä vaikutuksia Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan olisi Suomessa. Haavisto kuten kuka tahansa ulkoministeri ottaa Ukrainan tilanteen luonnollisesti kuolemanvakavasti. Sekä kysymys että vastaukset kertoivat kuitenkin karua kieltä siitä itsekkyyden kuplasta, jossa elämme.

Haavisto mainitsi kolme häntä huolestuttavaa seikkaa. Energia kallistuisi, ukrainalaiset kausityöläiset eivät pääsisi ensi kesänä hoitamaan suomalaista maataloutta ja hyökkäys voisi tuoda ”Itämeren piiriin jännitettä”.

Lue lisää →

Avoimuuden imperatiivi ja koronajohtamisen syyt

6 kommenttia

Olemme pohtineet uudenlaista, viime kädessä etiikkaviestintään nojaavaa, eettisesti kestävää johtamismallia erilaisiin kriisitilanteisiin. Sen lähtökohtana on imperatiivi:

Tee johtajana päätöksesi aina vain sellaisista syistä, jotka osaat ja voit kertoa selvästi ja avoimesti kaikille päätöksen vaikutuspiiriin kuuluville!

Imperatiivi vaatii tietoisuutta ja rehellisyyttä päätöksenteon todellisista syistä. Sen sanamuodoissa on paljon sellaista, johon kannattaa kiinnittää huomiota.

Päätöksillä on syitä ja perusteluita. Tehtyjen valintojen oikeellisuus liitetään useimmiten niiden perusteluihin ja näiden laatuun. Syitä – niitä tekijöitä, joiden seuraus päätös on – pidetään monesti toissijaisina.

Imperatiivissa termi ”syy” kuitenkin kattaa sekä seurausten aiheuttajat (syyt) että niiden oikeuttajat (perustelut). Tärkeiden julkisten päätösten syitä ovat melkein aina myös nälkä, jano, unenpuute, neuvottelukumppanien ärsyttävyys ja mediareaktioiden pelko. Ne eivät ole hyviä perusteita päätöksille, ja siksi niiden vaikutukset pitäisi tunnistaa ja niitä pitäisi mahdollisuuksien mukaan minimoida.

Lue lisää →

Sote-henkilöstö piikille – tai paperihommiin!

2 kommenttia

Koronan alkuvaiheessa yli 70-vuotiaita ja muita riskiryhmäläisiä kehotettiin pysymään kotona. Epätäsmällisen viestinnän vuoksi iso osa heistä uskoi, että tämä oli määräys. Monen elämänlaatu laski merkittävästi. Pikaisesti rajoitettiin myös vierailuja sairaaloihin ja hoitokoteihin. Kaikki tämä tehtiin ”haavoittuvien suojelemiseksi”. Ajoittain mediassa näkyi lohduttomia tarinoita reilut puoli vuosisataa yhdessä olleista pariskunnista, jotka koronan suojatoimet erottivat elämän loppuhetkiksi. Eikä epäselväksi jäänyt se, että monen laitoshoidossa olleen vanhuksen kunto romahti heidän suojelemisekseen määrätyn eristyksen aikana. 

Nyt keskustellaan siitä, pitäisikö sote-henkilökunta velvoittaa ottamaan koronarokotukset. Selvää on, että rokotukset paitsi vähentävät sairastumisriskiä merkittävästi, ne myös auttavat alentamaan tartuntoja. Yllättävän moni kuitenkin vetoaa tässä keskustelussa pelkästään sote-henkilöstön valinnanvapauteen. Se ei ole tässä tilanteessa oikein tai kohtuullista. Missä oli – ja on – sote-palveluiden piirissä olevien tai heidän omaistensa valinnanvapaus?

Lue lisää →

Syrjintä terveydenhuollossa lisää rokotekieltäytymisiä

Ei kommentteja

Rokotekieltäytymisiä lähestytään usein julkisessa keskustelussa yksilön vastuun näkökulmasta. Rokotteista kieltäytyvät kuuluvat kuitenkin monessa mielessä kaikkein haavoittuvaisimpiin ihmisryhmiin. Eetikon tehtävä on katsoa yhteiskunnallispoliittista kysymystä muistakin kuin yksilön vastuun näkökulmista: Kuka on vastuussa, kun kokonaiset ihmisryhmät kieltäytyvät uskomasta terveysviranomaisten suosituksia?

Rokotekieltäytyjillä on usein kokemuksia syrjinnästä terveydenhuollossa. Aiemmat kokemukset terveydenhuollossa selittävät merkittävässä määrin luottamusta rokotteisiin (Poltorak et al. 2005). Ohittamisen kokemukset terveydenhuollossa aiheuttavat kärsimystä potilaille ja heikentävät systemaattisesti luottamusta lääketieteen instituutiota kohtaan (Helps 2019). Lääkäri, joka kohtelee äitejä epäkunnioittavasti, vahvistaa entisestään rokotteita koskevia epäilyksiään (Navin 2013).

Lue lisää →

Kansalaistoiminta on osa oikeusvaltiota

Ei kommentteja

Elokapinan mielenosoitukset ovat taas herättäneet laajan keskustelun, ja liike saa sympatiaa myös bisnesmaailmasta ja keskiluokalta. Konservatiivioikeisto polarisoi keskustelua leimaamalla Elokapinan mielenosoitukset ja kansalaistottelemattomuuden rikolliseksi anarkismiksi tai jopa terrorisminkaltaiseksi toiminnaksi. Kiistojen ytimessä on oikeusvaltion käsite.

Suomessa oikeusvaltion väitetään usein merkitsevän, että lakeja täytyy noudattaa sokeasti. Käsitteen määritelmä tietosanakirjoissa viittaa kuitenkin toiseen suuntaan: oikeusvaltiossa valtion toimivalta perustuu lakiin. Esimerkiksi Kiinan tai Venäjän ei voida katsoa olevan oikeusvaltioita. Kiinassa kommunistisella puolueella on absoluuttinen valta hallita käyttämällä lakia välineenään ja Venäjällä valtajärjestelmä on avoimesti kriminalisoitunut.

Lue lisää →

Rokottamisen ja rokottamattomuuden etiikasta

7 kommenttia

Koronaviruspandemian nykyvaiheessa korostuvat kysymykset rokotuskattavuudesta ja suhtautumisesta ihmisiin, jotka syystä tai toisesta jättävät tehokkaat ja turvalliset koronarokotukset ottamatta.

Kun puhun seuraavassa ”rokottamattomista”, tarkoitan ainoastaan henkilöitä, jotka tietoisesti valitsevat rokottamattomuuden ilman todellista lääketieteellistä perustetta. Erikseen on joukko ihmisiä, jotka eivät voi ottaa koronarokotusta lääketieteellisen syyn vuoksi, ja on monia, jotka perussairauden tai esimerkiksi vanhuuden haurauden vuoksi eivät saa täydestäkään rokotussarjasta riittävää suojaa. Juuri näitä ryhmiähän meidän kaikkien tulisi rokottautuen suojella. Kriittiset huomioni eivät siis koske heitä vaan päinvastoin motivoituvat välttämättömyydestä turvata heidän elämänsä ja terveytensä. (Enkä tietenkään myöskään puhu lapsista, joille ei toistaiseksi tarjota koronarokotusta.)

Suoraan ja kaunistelematta: vaikka luotan kahden rokotuksen suojaani, sekään ei ole täydellinen, enkä siksi mielelläni tapaa (paitsi etäyhteyksin) ihmisiä, jotka jättävät koronarokotteet ottamatta. En haluaisi osallistua julkisiin tilaisuuksiin, joissa tietämättäni saattaa olla tällaisia henkilöitä. Kattava koronapassin kaltainen järjestely olisi tarpeellinen, koska kuten monet ovat todenneet, emme voi jäädä ”rokottamattomien panttivangeiksi”.

Lue lisää →