Osallistumiskuilu ja media

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Katsoin Koneen säätiön Jakautuuko Suomi -seminaarin videoita netissä. Ensimmäisen päivän keskustelussa keskeinen teema olivat lähiöt, joissa osallistuminen yhteiskunnan toimintaan on vähäistä ja tyytymättömyys suurta.

Jopa lähiöiden mellakkapotentiaalia on ryhdytty pohtimaan ulkomaisten esimerkkien, kuten Tim Newburnin esittelemien Lontoon 2011 mellakoiden valossa.

Järjestelmän tuotosta?

Miksi suomalaisista lähiöistä tuli osallistumisen mustia aukkoja? Tässä yksi näkökulma.

Lähiöiden kokoon viskattua asukaskuntaa eivät yhdistäneet perheyhteydet, yhteinen työnantaja, kotiseutuajattelu, urheiluseurat ja muu seuratoiminta, poliittiset yhdistykset tai perinteet.

Ei edes asuminen. Massiivisissa taloyhtiöissä yhteisönrakennus tai omalla toiminnalla osallistuminen jäi sivuun sekä omistusasujilla että varsinkin vuokralaisilla.

Kaupunginosaliikkeet tulevat 50 vuotta myöhässä. Nekin näyttävät syntyvän sinne, missä muutenkin ollaan aktiivisia, osallistuvia ja toimeentulevia.

Miksi näin? Oliko 60-80 -luvuilla valloillaan niin voimakas luottamus kansallisen tason järjestelmiin, että vaikuttamisen ja osallistumisen väliportaat unohdettiin? Oliko tarkoitus, että ihminen ensi sijassa käsittää itsensä hyvinvointivaltion järjestelmän osaksi, ei pienemmän yhteisön jäseneksi?

Uusi yksilöllisyys

Elina Grundström esitti, että median suosikki oli 70-luvulla yksinhuoltajaäiti, 2000-luvulla start up -yrittäjä.

Edellinen toteuttaa tehtäväänsä järjestelmässä sen antamien mahdollisuuksien turvin. Jälkimmäinen onnistuu melkeinpä järjestelmästä huolimatta.

Usko järjestelmän kaikkivoipaisuuteen on murtunut. Toiminnan ja muutoksen keskiössä on nyt yksilö.

Sinänsä ajatuksessa ei välttämättä ole mitään pahaa.

Yhteisöllisen väliportaan puuttuessa yhteiskuntaan on kuitenkin syntynyt osallistumiskuilu. Askel suurkaupungin päätöksentekoon on lähiöasunnosta käsin liian pitkä loikka. Valtion tai Euroopan unionin asioihin vaikuttaminen vaatisi mahdottoman harppauksen.

Ylhäältä päin tapahtuva osallistaminen muuttuu usein lähinnä farssiksi, jollaisesta Lotta Junnilainen, Eeva Luhtakallio ja Maria Mustranta esittivät elävän esimerkin. Kaupungin johtohenkilöiden lähiötapahtumassa ei kuunneltu vaan esitettiin korulauseita.

Järjestelmän piti huolehtia. Nyt ihminen onkin yksin järjestelmää vastaan.

Median rooli

Median osalta keskustelua seminaarissa herätti pelko, että lähiöt esitetään mediassa huonossa valossa.

Mutta voisiko media auttaa osallistumiskuilun karsimisessa umpeen?

Usein lähiöistä median kautta välittävä data on tilastoja ja lukuja, jotka antavat makrotason kuvaa niiden asukkaista ja elämästä. Järjestelmän tuottamia kaavoja ja hankkeita esitellään usein laajastikin.

Toisaalta yksilöllisyystrendin mukaisesti journalismi kiinnittää huomiota entistä enemmän yksilöihin. Human interest -jutuissa lähiöistäkin esitellään erilaista asumista, yksilöiden harrastuksia ja projekteja. Lisäksi tuodaan esiin yksilöiden kokemia epäkohtia ja ongelmia.

Mediassa voitaisiin kiinnittää entistä enemmän huomiota osallistumiskuilun siltoihin. Massojen ja yksilöiden ohella pitäisi tuoda esiin yhteisöjä ja edesauttaa niiden rakentumista. Tämä ei koske vain lähiöitä.

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.