Kaikki media ei ole journalismia

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Journalismi sekoitetaan käsitteellisesti ”mediaan” jatkuvasti. Kun syytetään ”etelän mediaa”, ollaan ”median ajojahdin kohteena” tai ”saadaan medianäkyvyyttä”, useimmiten puhutaan itse asiassa journalismista. Mutta käsitteellinen hämäryys on kaksisuuntaista: journalismiksi kutsutaan usein myös lobbausta ja propagandaa.

”Media” on monikkomuoto ”keskikohtaa” tai ”välissä olemista” tarkoittavasta sanasta medium. Media siis merkitsee tiedotusvälineitä, jotka ovat ikään kuin todellisuuden tapahtuman ja tiedotettavan yleisön välissä. Suomen kielen ”välineet” tavoittaa media-sanan latinankielisen merkityksen hyvin.

Median eli tiedotusvälineiden samastaminen journalismiin on kuitenkin väärinkäsitys. Tiedotusvälineitä ovat yhtäältä sanomalehden, radion, television ja internetin kaltaiset alustat, ja toisaalta Helsingin Sanomien, Ylen ja tietyn blogisivuston kaltaiset nimetyt sisällöntuottajat.

Mikään mainituista ”mediumeista” ei pelkästään näillä perusteilla ole journalismia. Hesarissa on sarjakuvia, Ylen kanavilla saippuaoopperoita ja blogiteksteissä vihapuhetta. Mediassa on mainoksia, fiktiota ja valheita.

Journalismin edellytykset

Journalismi edellyttää jotakin vahvempaa, mutta mitä? Journalismi ei ole lääketieteen tai oikeuskäytännön kaltainen suljettu ammatti, jonka hankittuaan henkilö kuuluisi eksklusiiviseen ammatinharjoittajien ryhmään. Journalismia voi tehdä periaatteessa kuka tahansa.

Journalismi pyrkii siksi erottautumaan muista ajankohtaisen informaation tuottajista itsenäisenä tiedollisena käytäntönä. Tämä tapahtuu usein vetoamalla journalistisiin periaatteisiin.

Suomessa Journalistin ohjeet ovat eettisiä ja tiedollisia normeja, joita itsesääntelyyn sitoutuneet journalistit ja julkaisut pyrkivät noudattamaan ja joita Julkisen sanan neuvosto tulkitsee. Journalismina voisi pitää siis sellaista toimintaa, joka noudattaa näitä ohjeita, sekä tuon toiminnan tuloksia mediassa.

Tässä on esimerkkejä Journalistin ohjeiden tiedollisista normeista, jotka erottavat journalismin ”mediasta”:

”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. […] Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. […] Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti.” (JO 8, 11, 12)

Ohjeet vaikuttavat varsin selkeiltä. Toisaalta käytetyt käsitteet eivät sinänsä ole yksiselitteisiä. Mitä tarkoittavat ”totuudenmukaisuus”, ”tosiasiat” ja ”kriittisyys”? Vuosituhansien filosofinen pohdinta ja tutkimus eivät ole johtaneet tästä yksimielisyyteen.

Ei edes riitä, että käsitteistä päästäisiin kattavaan yhteisymmärrykseen. Pelkkä tosiasioiden totuudenmukainen välittäminen tietona ei tee kenestäkään journalistia, vaan pelkästään todenpuhujan. Miten journalismi sitten voisi erottautua itsenäisenä tiedollisena käytäntönä, joka tavoittelee totuudenmukaista tietoa?

Objektiivisuus tunnusmerkkinä

1980-luvulla suomalaistutkijat Pertti Hemànus ja Ilkka Tervonen (Objektiivinen joukkotiedotus, 1980) etsivät vastausta ”objektiivisuuden” käsitteestä. He teoretisoivat ”objektiivisuuden” viestin ja todellisen tapahtuman vastaavuudeksi. Käsitys on sittemmin monin tavoin haastettu ja hylättykin.

Nykyään journalistit tukeutuvat usein ”tosiasiallisuuden” tai ”tasapuolisuuden” kaltaisiin periaatteisiin ja tavoitteisiin. Yksittäisiä faktoja voi kuitenkin käyttää hyvälläkin tahdolla harhaanjohtavasti tai yksipuolisesti ja tasapuolisuus tavoitteena johtaa helposti epätosien väitteiden esittämiseen journalismissa.

Näiden ongelmien takia journalismille on kehitetty uutta objektiivisuuskäsitystä. Sen tarkoitus on tarjota journalismille tiedollisen identiteetin, käsitteellisen kehyksen sekä käytännön ohjenuorat tiedonhankintaan.

Pragmatistisen filosofian piirissä hahmoteltu ”käytännöllinen objektiivisuus” on lupaava tutkimuksen suunta. Käytännöllinen objektiivisuus keskittyy journalistisen esityksen eli representaation (teksti, video, twiitti) sijasta journalistisen tiedonhankinnan menetelmiin ja normeihin.

Journalistiset kuvaukset ja selitykset todellisuuden tapahtumista ja ilmiöistä voivat erottautua edukseen muusta ajankohtaisinformaatiosta niiden perustana olevien käytäntöjen vuoksi − käytettiin niiden esittämiseen mitä välinettä tahansa.

Lisää aiheesta

Aki Petteri Lehtinen: Journalismin uusi objektiivisuus

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.