Journalistit eivät läpäisseet Turingin testiä

Yleisradio uutisoi 6.6.2014:

Tietokoneohjelma on läpäissyt ensimmäistä kertaa tekoälyä mittaavan Turingin testin. Britanniassa Readingin yliopiston järjestämässä testissä tietokoneohjelma onnistui vakuuttamaan joukon ihmisiä siitä, että se oli ihminen. (Yle.fi 6.6.2014)

Uutinen perustuu yksittäisen tutkijan kertomaan, jota ulkomaiset ja sittemmin suomalaiset tiedotusvälineet ryhtyivät toistamaan täytenä totuutena. Väite Turingin testin läpäisystä on kuitenkin monin tavoin ongelmallinen.

Turingin testi

Turingin testi pyrkii kertomaan, koska kone on saavuttanut ihmisen älykkyyden. Turing ei määrittänyt testinsä reunaehtoja tarkasti. Yksinkertaisimmillaan sen yleisen tulkinnan voisi muotoilla seuraavasti.

Ihminen A kommunikoi viestivälineen kautta B:n ja C:n kanssa. A tietää ainoastaan toisen kahdesta keskustelukumppanistaan olevan kone, toisen ihminen. Kone läpäisee testin, jos A on 50 % tai enemmän ajasta väärässä siitä, kumpi – B vai C – on kone ja kumpi ihminen.

Testiä on kritisoitu monin tavoin. Ajattelu tai ”älyllisyys” ei monien mielestä ole pelkästään kykyä reagoida ärsykkeisiin tavalla, jota älyllinen olento pitäisi älyn tai ajattelun tuotteena.

Uutisen ongelmat

On Turingin testin mielekkyydestä mitä mieltä tahansa, Readingin yliopiston koetilanteessa sitä tuskin läpäistiin. Testitilanteessa kone oli erehdyttänyt tuomarina toimineita älyllisiä olentoja vain 30 % ajasta.

Lisäksi testattu chatbot ei ”esittänyt” aikuista keskustelukumppania vaan 13-vuotiasta lasta, joka ei puhu testissä käytettyä kieltä äidinkielenään.

Melkeinpä yhtä vakuuttavia tuloksia eri ohjelmistoilla on saatu jo 60-luvulta lähtien.

Journalisti vai kone?

Journalistit tarttuivat kiinnostavaksi katsomaansa tutkijan väitteeseen ja hokivat sitä kuin papukaijat mediasta toiseen.

Näin myös täällä Suomessa, missä toistellaan jatkuvasti kansainvälisiä uutisia käännösrobotin tavoin ilman minkäänlaista itsenäistä tiedonhankintaa tai kritiikkiä.

Toiminta ei viittaa älykkyyteen.

Ylen virheellistä uutista ei ole oikaistu. Virheiden korjaaminen ja niistä oppiminen onkin koneille hankalaa.

Viite

A. M. Turing (1950). Computing Machinery and Intelligence. Mind 49: 433-460.

9 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.