Blogien etiikka ja sääntely Ruotsissa

Länsinaapurimme lahden toisella puolella on aina askeleen tai kaksi edellä. Näin on myös bloggaajien ansioiden kohdalla: suosituimmat ruotsalaiset bloggaajat tienaavat useita miljoonia kruunuja vuodessa eli reippaasti yli sata tuhatta euroa.

Esimerkiksi Kenzas-blogia pitävä 23-vuotias Kenza Zouiten tienasi vuoden aikana viisi miljoonaa kruunua perustamansa Kenza Zouiten Ab -yrityksen kautta.

Ruotsissa bloggaaminen on ollut bisnestä jo vuosia ja se näkyy. Ruotsalaiset huippubloggaajat ovat rakentaneet itsestään brändejä, joilla tahkotaan rahaa. Bloggaajan nimellä myydään vaatteita, hajuvesia  ja aikakauslehtiä – ja bloggaajat näkyvät ja kuuluvat vierailijoina tv-ohjelmissa, radiossa ja lehtien palstoilla.

Vaikka ruotsalainen blogibisnes on valovuosia Suomea edellä, laahaa keskustelu säännöistä, sääntelystä ja etiikasta perässä.

Ruotsissakin tunnistetaan blogit mahdollisena piilomainontaa viljelevänä mediana, mutta järeitä aseita piilomainonna kitkemiseksi ei Ruotsin kuluttajaviranomaisella ole. Ruotsalainen kuluttajalainsäädäntö noudattelee samaa linjaa kuin Suomen ja kaikenlainen piilomainonta on kiellettyä.

Myös ruotsalaisen veroviranomaisen kanta blogin kautta saatuihin ilmaisiin tuotteisiin ja palveluihin on samankaltainen kuin Suomessa. Ilmaiseksi saatu tuote tai palvelu tulkitaan oman arvonsa suuruiseksi palkkioksi, jos bloggaajan voidaan katsoa saaneen hyödykkeen tekemäänsä työtä (bloggaamista) vastaan.

Ruotsin verottaja esittelee myös oman määritelmänsä ammattilais- ja harrastajabloggaajan erottamiseksi toisistaan. Bloggaaminen tulkitaan elinkeinotoiminnaksi, jos blogia pidetään itsenäisesti ja pitkäjänteisesti sekä bloggaaja tavoittelee bloggaamisellaan voittoa. Elinkeinotoiminnalta vaikuttamaton blogi on siten harrastustoimintaa.

Tiedostamisen ja määrittelyjen taso vastaa Suomen tasoa. Ruotsissa erityisesti mainostajapuoli esiintyy erittäin vastuullisena ja esimerkiksi ruotsalaisten mainostajien liitto Sveriges Annonsörer on julkaissut nettimainonnan käsikirjan.

Ruotsalaisen blogieettisen keskustelun ongelmana on kuitenkin, ettei keskusteluun ole saatu mukaan itse keskustelun aihetta – bloggaajia.  Ruotsalaisille bloggaajille tuntuu riittävän ajatus siitä, että lukijat kyllä tietävät, miten systeemi toimii.

Sama henki on vallalla Suomessakin, mutta meillä bloggaajat ovat sentään osallistuneet keskusteluun.

6 kommenttia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.