Rasismi: neljä väärinymmärrystä

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Nykyinen yhteiskunnallinen tilanne vaatii rasismin käsitteen ymmärrystä. Rasismin käsitteen määrittelystä kirjoitin toisen jutun. Määrittely ei kuitenkaan ratko kaikkia pulmia. Yhtä tärkeää on ymmärtää, millainen käsite rasismi on, ja miten se on yhteydessä moraaliin.

Rasismiin liittyy neljä väärinymmärrystä, joita esiintyy sekä rasismin puolustajilla että sen vastustajilla.

Ensimmäisen väärinymmärryksen mukaan kaikki puhe ihmisryhmien välisistä eroista on rasismia.

Tämä ei pidä paikkaansa. Jos sanon kiinalaisen miehen keskipituuden olevan 167,1 cm ja hollantilaisen 181 cm, tämä ei ole rasismia. Jos totean maahanmuuttajien olevan yliedustettuina raiskaustilastoissa, edes tämä väite ei ole rasismia – jos se vain on totta. Jos kuitenkin päättelen edelleen, ettei ketään turvapaikanhakijoita pidä päästää maahan, koska maahanmuuttajat raiskaavat, tämä on rasismia. Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Rasismia on pienikin rasismi

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Rasismista on tullut pilkkakirves, jota heilutellaan vähän siellä täällä. Näin ainakin väitti kirjailija Anja Snellman blogissaan jo vuonna 2009.

Rasismin käsitettä käytetäänkin paljon ja epäselvästi. Sillä on alettu tarkoittaa melkeinpä kaikkea syrjintää: puhutaan esimerkiksi ikärasismista.

Asiaa ei helpota rasismin historia. Vielä 1800-luvun loppupuolella rasismilla tarkoitettiin rotuoppia, jonka mukaan roduilla on eri ominaisuuksia ja eri rodut ovat eri arvoisia.

Tällainen rasismi ei ole tiedettä, vaan pseudotiedettä. Se on yhtä uskottavaa kuin frenologia, jossa ihmisen kallon muodoista johdetaan hänen henkiset ominaisuutensa. Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Digitaalinen demokratia ja kritiikin kidnappaajat

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Demokraattinen yhteiskunta on ongelmissa. Kansalaiset eivät kykene tuntemaan poliittisen päätöksenteon monimutkaisia aiheita ja tekemään niitä koskevia valistuneita ratkaisuja. Kansan mielipiteet ja kiinnostuksen kohteet määrittelee journalistinen media, joka palvelee omia taloudellisia intressejään ja jopa levittää suoranaista propagandaa.

Näin esitti yhdysvaltalainen journalisti Walter Lippmann teoksissaan Public Opinion (1922) ja The Phantom Public  (1925) – ja käynnisti nykyaikaisen mediatutkimuksen.

Lippmann ehdotti demokratian ongelmaan myös ratkaisua: median ja päätöksenteon välille on luotava selvä hajurako. Poliittisten päättäjien on syytä kuunnella pelkästään asiantuntijoita, kun taas journalistien tehtävä on selittää asiantuntijoiden näkemykset kansalle yleisen mielipiteen (public opinion) aikaansaamiseksi.

Media siis takaa sen, että kansa voi hyväksyä asiantuntijatiedon varassa tehdyt päätökset.

Lippmannin elitistisen demokratian visio sai nopeasti vaikutusvaltaisen kriitikon. Filosofi, psykologi ja kasvatustieteilijä John Dewey vastasi Lippmannille useilla kirjoituksilla, lopulta poliittisen filosofian klassikolla The Public and Its Problems (1927).

Dewey oli yhtä mieltä Lippmannin kanssa demokraattisen päätöksenteon ongelmista, mutta hänen ehdotuksensa niiden ratkaisemiseksi oli toisenlainen.

Sen ytimessä on viestintä (communication). Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Brexit ja ylimääräytyminen

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Ylimääräytymisen käsitettä käytti ensimmäisenä Sigmund Freud teoksessaan Unien tulkinta (1900). Käsitteellä hän viittasi unissa esiintyvien tapahtumien moninaisiin syihin, mahdottomuuteen palauttaa ne tiettyihin kokemuksiin tai yksittäisiin impulsseihin. Esimerkiksi kuolleen läheisen kohtaaminen unessa on ylimääräytynyt, jos se on samanaikaisesti useiden prosessien kuten halujen, toiveiden, pelkojen ja traumojen tulosta.

Yhteiskuntafilosofisessa kirjallisuudessa ylimääräytymistä käytetään silloin tällöin kuvaamaan populismille ominaista piirrettä saada käyttövoimansa useista kilpailevista, usein ristiriitaisista lähteistä.

Populistinen liike voi esimerkiksi vastata yhtä aikaa ”vahvan johtajan” kaipuuseen sekä vaatia vallan palauttamista takaisin kansalle. Se voi esiintyä unohdetun köyhän puolestapuhujana ja samanaikaisesti kurittaa tätä ”yhteisten talkoiden” varjolla.

Tässä on populismin voima: se ei pyri ratkaisemaan yhteiskunnallisten voimien tai intressien ristiriitoja vaan käyttää niitä häpeilemättä hyväkseen. Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone